Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio kaatui perjantaina kahdesti Australian gp:n harjoituksissa. Aamuharjoituksessa Kallio teki voltin vaihdelaatikon oikuttelun takia. Iltapäivän ulosajo johtui rengasongelmista.
- Onneksi selvisin säikähdyksellä, tai ainakin melkein. Oikea nilkka otti hieman kipeää ja on nyt ihan turvoksissa. Murtumaa siitä ei kuitenkaan löytynyt, Kallio kertoi.
- Huomenna sen sitten näkee, mihin suuntaan nilkka kehittyy.
Kallio oli kahden harjoituspäivän yhteisajoissa viides. Hän jäi 0,702 sekuntia tallitoveristaan Esteve Rabatista, joka on karkaamassa MM-sarjassa suomalaiselta karkuun ja maailmanmestaruuteen.
Rabatin vauhti olisi Kalliolle riittävä haaste, mutta pyörän kanssakin on tekemistä.
- Edessä on isompi projekti, sillä puramme pyörän ja vaihdamme alle uuden rungon. Toivottavasti siitä olisi apua aika-ajoon, Kallio pohti.