Metsän ja puutarhan yrtit, kylmäpuristettu kasviöljy sekä mehiläisvaha riittävät ainesosiksi luomuvoiteiden valmistukseen. Mukava kesälomapuuhastelu onnistuu vaikkapa kesämökin keittiössä. Metsänkeijujen kantapäätkin pysyvät sileinä näillä resepteillä.
Hyvän ja hellivän perusihovoiteen saa käyttämällä lempeitä ihoyrttejä, kuten kehäkukkaa ja kamomillaa. Yrttivoiteiden, -uutteiden ja -öljyjen valmistamisen saloihin perehtyi kymmenkunta luomuihmistä PSK-Aikuisopiston järjestämällä kurssilla Hannuksen vanhalla koululla Kiimingissä.
”Yrttien ominaisuudet voimistuvat, kun käytetään kahta tai useampaa samaan suuntaan vaikuttavaa yrttiä. Särkyjä lievittävän voiteen raaka-aineeksi kannattaa kerätä vaikkapa siankärsämöä ja mesiangervoa”, kertoo kurssin kouluttaja, fytoterapeutti Tita Haapajoki.
Yrttien keräämisessä on syytä noudattaa hyvää hygieniaa. Yrtit poimitaan kuivalla säällä, mieluiten parin poutapäivän jälkeen, jolloin niiden vesipitoisuus on alhainen.
Kannattaa tarkistaa huolella, että poimitut yrtit ovat priimaluokkaa, ettei niissä ole kasvitautien aiheuttamia käpristymiä eikä perhosten toukkia tai muita ötököitä.
Yrttiöljyissä suositellaan käytettävän vain laadukkaita kylmäpuristettuja kasviöljyjä.
”Oliiviöljyn sisältämät antioksidantit tekevät öljystä hyvin säilyvää, joten useimmissa voiteissa käytän oliiviöljyn ja kotimaisen luomurypsiöljyn seosta”, Tita Haapajoki sanoo.
Myös manteli- ja tyrniöljyt ovat erinomaisia raaka-aineita varsinkin kasvojen iholle tarkoitettuihin voiteisiin.
Ylellinen ja kallis arganöljy, joka valmistetaan arganpuun pähkinöistä, on arabinaisten kauniin hipiän vuosisatainen salaisuus. Sitä käyttämällä saadaan upea, ihon vanhenemista ehkäisevä yrttivoide.
Mehiläisvaha on vanhastaan tunnettu ihovoiteiden ainesosa. Apteekista ostettu mehiläisvaha on puhdistettua ja tasalaatuista.
Kotikosmetologi voi hankkia mehiläisvahansa suoraan mehiläisfarmarilta, sillä puhdistamaton mehiläisvaha sisältää propolista, kallisarvoista antibakteerista ainetta, jolla on kasapäin terveysvaikutuksia.
Yrttiöljyä ja sulaa mehiläisvahaa sekoittamalla saadaan jähmeä voide, joka säilyy reilusti yli vuoden ilman säilöntäaineita. ”Yrttivoiteen kaikki perusainesosat ovat elintarvikekelpoisia, eikä valmis yrttivoide sisällä mitään keinotekoista tai kemiallista”, Haapajoki sanoo.
Lisätehoa voiteisiin saa lisäämällä niihin eteerisiä öljyjä. Esimerkiksi laventeliöljy rauhoittaa kutinaa ja hoitaa ihottumia.
Allergisten kannattaa ottaa huomioon, että asterikasvien heimoon kuuluvat kasvit kuten siankärsämö voivat aiheuttaa allergisen reaktion.
Öljyä kannattaa testata esimerkiksi ranteen sisäsyrjän ohueen ihoon pienelle alueelle.
Yrttiöljyn valmistus
Pilko ja murskaa puhtaat, tuoreet yrtit ja laita ne huolellisesti pestyyn ja kuivattuun astiaan. Kaada päälle kylmäpuristettu kasviöljy ja sekoita niin, että kaikki yrtit ovat öljyn peitossa.
Peitä astia puhtaalla liinalla ja laita se pimeään, viileään paikkaan. Sekoita huolella 2–3 kertaa päivässä. Yrttiöljyn valmistuminen kestää 3–4 viikkoa.
Kun yrttiöljy on valmista, kaada pinnalle kertynyt kirkas öljy toiseen astiaan.
Öljyä voi käyttää ihonhoitoon sellaisenaan, tai sitä voidaan jalostaa kiinteäksi voiteeksi lisäämällä siihen mehiläisvahaa 22 prosenttia öljyn painon määrästä.
Mitä enemmän mehiläisvahaa on suhteessa yrttiöljyyn, sitä kiinteämpää voiteesta tulee.
Kukkaiskaunottaren luomuvoide
2 dl kylmäpuristettua luomukasviöljyä (esim. oliivi- ja rypsiöljyä)
kehäkukan, ruusun ja/tai puna-apilan kukkien terälehtiä
n. 15 g mehiläisvahaa
halutessasi muutama tippa esim. eteeristä laventeliöljyä
Kipuvoide pottumaan kuokkijan lihaksille
2 dl kylmäpuristettua luomukasviöljyä
siankärsämön ja mesiangervon kukintoja, piharatamon lehtiä, rosmariinia, timjamia
n. 15 g mehiläisvahaa
halutessasi muutama tippa eteeristä piparminttuöljyä
Voiteen valmistus
Mittaa kattilaan desilitra yrttiöljyä. Laita mehiläisvaha (15 g) toiseen, kuumuutta kestävään astiaan, ja sulata mehiläisvaha vesihauteessa. Varo, ettei vahan joukkoon roisku vettä. Lämmitä yrttiöljy noin 40 asteiseksi.
Kun mehiläisvaha on sulaa, sekoita se lämpimän yrttiöljyn joukkoon. Jos seos paakkuuntuu, lämmitä sitä varovasti koko ajan sekoittaen, kunnes se on tasaista.
Kaada voideseos esimerkiksi vanhaan voidepurkkiin, joka on pesty ja kuivattu huolellisesti. Myös puhdas lasipurkki käy. Voide jähmettyy noin puolessa tunnissa.