Muoniossa Kätkäjärvellä hukkui 67-vuotias paikkakuntalainen mies pudottuaan jäihin perjantai-iltana.
Mies oli ollut poliisin mukaan iltakävelyllä ystävättärensä kanssa järvellä, kun jää petti heidän altaan. Molemmat putosivat veden varaan, mutta nainen onnistui saamaan itsensä vedestä kestävälle jäälle, mistä pintapelastaja löysi hänet kylmissään.
Poliisin mukaan mies löydettiin myöhemmin vedestä hukkuneena.
Nainen vietiin terveyskeskukseen jatkohoitoon eikä hänellä ole poliisin mukaan hengenvaaraa.
Päivystävä palomestari Pohto Kirkkala sanoo, että paikalliset olivat kuulleet avunhuutoja.
Paikalle meni pelastuslaitoksen yksiköitä sekä helikopteri.
Hälytys tuli yhdeksän jälkeen illalla. Kymmenen jälkeen myös toinen jäihin pudonnut oli löydetty.
Kirkkalan mukaan alueella on ollut pakkasta viikon verran ja pienemmät järvet ovat jo jäässä.
"Jääkansi ei kuitenkaan ole vahva eikä jäille kannata vielä mennä", Kirkkala sanoo.
Poliisin mukaan Kätkäjärven jää on tällä hetkellä keskimäärin vain 3-5 senttimetriä paksu. Vaikka alueella on ollut koviakin yöpakkasia, järven jäät ovat petollisia pohjavirtausten takia.