Ojanaho jälleen maail­man­mes­ta­ruu­teen Tam­pe­reel­la - uran viides nuorten MM-kul­ta

Olli Ojanaho jatkoi mestaruustahtiaan nuorten MM-suunnistuksissa Tampereella, kun tiistaisen keskimatkan kullan seuraksi irtosi keskiviikkona sprintin...

Olli Ojanaho jatkoi mestaruustahtiaan nuorten MM-suunnistuksissa Tampereella, kun tiistaisen keskimatkan kullan seuraksi irtosi keskiviikkona sprintin maailmanmestaruus. Kaikkiaan Ojanaholla on urallaan jo viisi nuorten MM-kultaa.

- Minulla oli heti ykköselle ongelmia, kun en meinannut löytää K-pistettä kartalta. Muutamia pieniä virheitä tuli ja viime viikon (aikuisten) MM-kisat, matkustelut ja alkuviikon kilpailut alkoivat jo painaa jaloissa. Kannustus oli niin hyvää, että pakkohan se oli painaa kovaa loppuun asti, Ojanaho totesi tiedotteessa.

Mestaruus tuli kahdeksan sekunnin erolla Uuden-Seelannin Tommy Hayesiin. Sprinttionnistuminen maistui, sillä Ojanahon paras MM-suoritus sprintissä ennen keskiviikkoa oli viime vuoden yhdeksäs sija.

- Tosi hienoa pärjätä sprintissä, sillä olen itse enemmän maastomiehiä.

Tuomas Heikkilä oli neljäs, eroa pronssimitalin vieneeseen Sveitsin Joey Hadorniin jäi kuusi sekuntia.

Naisten sprintissä paras suomalainen oli kuudenneksi sijoittunut Anu Tuomisto. Kärkeen jäi kirittävää 43 sekuntia.

- Meno oli aika epävarmaa ja jouduin seisoskelemaan monta kertaa. Rata oli hyvä ja reitinvalinnat olivat haastavia. Juoksu kulki ihan ok, mutta missään välissä ei tuntunut siltä, että pääsee juoksemaan täysillä, heinäkuun alussa nuorten EM-sprinttikultaa voittanut Tuomisto harmitteli.

Inka Nurminen ehti kahdeksanneksi. Naisten sprintin voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Sveitsin Simone Aebersold. Tampereen Pyrintöä edustava Aebersold kukisti Tshekin Tereza Janosikovan seitsemällä sekunnilla.

- Suoritus oli puhdas ja virheitä ei tullut. Reitinvalinnoista on vaikea tietää. Jouduin muutaman kerran pysähtymään ja tarkistamaan aitoja ja reittejä, Aebersold kertasi tiedotteessa.

Nuorten MM-kilpailut jatkuvat välipäivän jälkeen perjantaina pitkän matkan kilpailulla.

Ilmoita asiavirheestä