Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnitelma, LT-Konsultit Oy.
Kaupunkien keskustat kiinnostavat. Niitä myös kehitetään. Yhtenä ja ehkä suurimpana pontimena asiassa on kaupan palvelujen kulkeutuminen automarkettien myötä perinteisten kaupunkikeskustojen ulkopuolelle.
Kehittämistyöllä kaupankäynnin painopistettä pyritään siirtämään takaisin keskustoihin. Nyt siis ollaan korjaamassa niitä vaurioita, jotka ovat saaneet alkunsa kaupunkirakenteen hajauttamisesta, eli 60- ja 70-lukujen lähiöistymisestä.
Eilen nähtäville asetettu Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnitelma on yksi osa oululaista keskustan vastaiskua.
Sen pohjana on MALI 2020-projekti, jota on jatkettu kolmen suunnitelman myötä. Niistä yksi on nyt esillä oleva ja kaksi muuta keskustapysäköinnin uudelleenjärjestely (lyhyesti kallioparkki) ja keskustakortteleiden kehittäminen.
Katuympäristön yleissuunnitelman pelikenttänä on julkinen katutila ydinkeskustan alueella.
Pohjana suunnittelulle on alueen katujen käytön muutokset. Autoliikenne rajataan keskeisiltä osilta pois ja pysäköinti viedään maan alle. Torikadusta tulee joukkoliikennekatu ja kävelykatualue laajenee huomattavasti.
Suunnitelman toteutuessa Oulun keskusta ja sen ilme muuttuvat paljon. Karttaesitysten ja tekstin lisäksi muutoksista viitteitä antavat suunnitelman monet valokuvamaiset mallinnukset ja tarkat esitykset aina valaisimia ja katukalusteita myöten.
Jos visio toteutetaan, niin autoton alue levittäytyisi nykyisiltä sijoiltaan Isokadulle ja kävelypainotteisena katuna myös Pakkahuoneenkadulle. Kun osa kaduista vielä varataan joukkoliikenteelle, niin eniten muutos taitaa rassata keskustassa autoilevaa. Varsinkin kaupungin läpiajoon käytetyn Aleksanterinkadun liikenne ja sitä myötä myös ruuhkat lisääntyvät.
Liikenne ydinkeskustassa takuulla vähenee, ehkä järjestely vähentää myös keskustaan suuntautuvaa yksityisautoliikennettä. Nähtäväksi myös jää, riittääkö keskustan vetovoimaisuus nyt esitetyn laajuiselle kävelykatuverkostolle.
Hyvää suunnitelmassa on paljon ja varsinkin kävelijän asemaan liittyen. Keskustan käveltävyyttä ja esteettömyyttä parannetaan sekä julkista taidetta lisätään. Kuvien perusteella katutila paranisi reippaasti ainakin Pakkahuoneenkadun alapäässä, Aleksanterinkadun ja Torikadun välissä.
Valon lisääminen nuhruiseksi väitettyyn kaupunkikuvaan on tärkeässä osassa suunnitelmassa. Sitä tuotetaan valaistuksen kehittämisellä ja liki kaikkialle leviävillä vaaleilla katupinnoilla, joiden sopivuus Ouluun mietityttää.
Perinteisen katukiveyksen ainakin osittainen säilyttäminen tuntuisi perustellulta juuri sen omaleimaisuuden takia. Sitä kannattaisi vaalia ja silläkin uhalla, että piikkikorko joskus napsahtaa. Perinne kun on olennainen osa kaupunkia.
Vaaleaksi ja raikkaaksi tekemisen lisäksi kehittämisperiaatteiksi suunnitelmassa listataan myös vehreyden lisääminen. Se on tervetullutta, varsinkin kun kaupungintalon ja tuomiokirkon ympäristöistä sitä on viety oikein olan takaa.
Yksi osa vihertöitä on nykysuunnittelussa trendikkääksi muodostuneiden pilvikirsikoiden istuttaminen Kauppurienkadun pihlajien tilalle. Se herättää kysymään, mitä vikaa paikallisvärisissä pihlajissa on? Nekin muistaakseni kukkivat keväisin.
Kiveyksien uuden vaalean ilmeen lisäksi vierailta tuntuvat esitetyt ajatukset pyöräpysäköinnin rajoituksista tai pyörien sijoittamisesta maan alle. Se kaiken järjen mukaan vähentäisi sitä kaivattua katuelämää.
Yleissuunnitelman kuva-annin perusteella suunnittelijat ovat käyneet tutustumassa Lyonin kaupunkiin Ranskassa. Oppia onkin hyvä ottaa muualta, mutta olisiko esimerkki löytynyt vähän lähempää ja etenkin pohjoisempaa?
Kaikissa kaupungeissa ja myös Oulussa olisi tärkeää pystyä kehittämään kaupunkikuvaa, joka jotenkin (positiivisella tavalla) ilmentäisi paikallisuutta ja paikallisia olosuhteita, muun muassa kaupunkimme pohjoista sijaintia.
Talvi on olemassa, eikä sitä kannata peittää tai väheksyä. Sen olisi myös näyttävä suunnitelman mallinnuksissa. Nykyisellään niissä ei ole talvesta tietoakaan: ei kylmän tuntua, ei lunta tai sitä loskaa, jota kävelykatujen sulana pitäminen välillä synnyttää.
Päätösten loksahtaessa toivotulla tavalla suunnitelmaa ryhdytään ensi vaiheen osalta toteuttamaan jo tulevana kesänä, toki vasta tarvittavien asemakaavamuutosten ja kallioparkkipäätöksen jälkeen. Muutoin aikajänne on pitkä.
Jotenkin tuntuu, että nyt ollaan suunnittelemassa vähän liian laajaa aluetta ja etenkin liian yksityiskohtaisesti. Suunniteltavaa kannattaisi jättää myös tulevaan. Esillä olevan paperin kautta on vaara ajautua liian yksipuoliseen ympäristöön. Kaupunki kun on ja elää juuri moninaisuutensa kautta.
Suunnittelu on kuitenkin liki ainoa keino viedä asioita eteenpäin. Sillä kun voidaan näyttää, mistä ollaan päättämässä.
On kuitenkin pidettävä mielessä, ettei suunnittelu aina johda hyvään ympäristöön. Siitä löytyy esimerkkejä menneiltä vuosikymmeniltä turhankin paljon. Päättäjien pitäisikin nähdä suunnitelmien taakse - siis siihen, millaista ympäristöä ne toteutuessaan tuottavat. Se ei ole helppoa.