Tanska on jo osal­lis­tu­nut Isis-pom­mi­tuk­siin Ira­kis­sa

Tanskan sotilaskoneet ovat lentäneet jo yksitoista kertaa Irakin yli osana kansainvälisen liittouman operaatiota, joka tähtää äärijärjestö Isisin...

Tanskan sotilaskoneet ovat lentäneet jo yksitoista kertaa Irakin yli osana kansainvälisen liittouman operaatiota, joka tähtää äärijärjestö Isisin kukistamiseen. Osassa lennoista tanskalaiskoneet ovat myös pommittaneet Isis-kohteita.

Asia tuli virallisesti julki maanantaina, kun Tanskan puolustusministeri Nicolai Wammen sanoi, että pyrkimys Isisin nujertamiseksi ei ole mikään salaisuus. Wammen ei kuitenkaan halunnut kommentoida pommituksia koskevia yksityiskohtia.

Tanska liittyi Yhdysvaltain kokoamaan, Isisiä vastaan taistelevaan rintamaan syyskuun lopulla. Euroopan maista pommituksiin Irakissa ovat ilmoittautuneet myös esimerkiksi Ranska ja Hollanti.

Kobanen rajakaupunkia Syyriassa puolustavat kurdijoukot saivat maanantaina apua sekä Yhdysvalloilta että Turkilta.

Varhain aamulla Yhdysvallat kertoi pudottaneensa aseita, ammuksia ja lääkkeitä kurditaistelijoille. Äärijärjestö Isis yrittää valloittaa lähellä Turkin rajaa sijaitsevaa Kobanea, jonka hallinnasta on käyty rajuja taisteluita yli kuukauden ajan.

Myöhemmin maanantaina Turkki kumosi kurdijoukoille asettamansa kiellon, jonka mukaan taistelijat eivät saisi ylittää Turkin ja Syyrian välistä rajaa mennäkseen Kobaneen. Turkin hallinto perusteli linjanmuutosta sillä, että Turkilla ei ole mitään halua antaa Kobanen luisua Isisin hallintaan.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja hänen turkkilainen virkaveljensä Recep Tayyip Erdogan keskustelivat Kobanen tilanteesta viikonloppuna.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä