Kirjeiden ja korttien postimaksut nousevat elokuun alussa. Ensimmäisen luokan postimerkin hinta nousee viidellä sentillä 80 senttiin. Toisen luokan postimerkistä asiakas saa maksaa kymmenen senttiä enemmän eli yhteensä 70 senttiä.
Hinnanmuutos ei koske kotimaan pakettien hintoja eikä yritysten maksamia postimaksuja.
Itellan mukaan paineita hinnankorotuksiin aiheuttavat vähenevä kirjepostin määrä sekä yleinen kustannusten nousu.
Suomalaiset kotitaloudet käyttävät korttien, kirjeiden ja pakettien lähettämiseen keskimäärin hieman alle 30 euroa vuodessa, joten korotus kotitaloutta kohti on noin kaksi euroa vuodessa.
Lähetyksen kustannukset ovat erilaisia eri puolilla Suomea. Syrjäseuduilla kustannukset voivat olla jopa kymmenkertaisia kaupunkeihin verrattuna.