Suomalainen konsortio jätti sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan eilen tarjouksen Kone Oyj:lle traktorivalmistaja Valtrasta.
Keskeisimmät konsortion osapuolet ovat Suomen valtio, vieremäläinen metsäkonevalmistaja Ponsse sekä joukko pienempiä suomalaisyrityksiä sekä ilmeisesti työeläkeyhtiö Ilmarinen, Keskisuomalainen kirjoittaa tänään.
Valtio osallistuu tarjoukseen pääomasijoitusyhtiönsä Suomen Teollisuussijoitus Oy:n kautta ja suoraan valtion omistamalla Koneen osakepotilla. Valtio on konsortiossa vähemmistösijoittajana.
Muitakin omistajia saattaa olla vielä tulossa mukaan. Keski-Suomessa on selvitetty kuntien mahdollisuuksia ja halua lähteä traktoriyhtiöön omistajiksi, ja ainakin Äänekoski on sanonut kyllä.
Koneen viestintäjohtaja Outi-Maria Liedes ei halunnut eilen kommentoida asiaa Keskisuomalaiselle.
Kone pani Valtran myyntiin kesäkuussa. Traktoriyhtiöstä on ollut kiinnostunut myös ainakin intialainen auto- ja traktorivalmistaja Mahindra&Mahindra.