Venäläinen rahtisukkula saapui varhain aamulla Maata kiertävälle Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle, kertoivat Venäjän viranomaiset. Progress-sukkula oli lähetetty matkaan Baikonurista perjantaina mukanaan noin 2 500 kiloa tarvikkeita, muun muassa ruokaa, vettä ja polttoainetta.
Lisäksi sukkula toi aseman asukkaille, venäläiselle Juri Malentsenkolle ja amerikkalaiselle Edward Lulle ajankuluksi useita komediaelokuvia, kasakkamusiikkia, suklaata sekä satelliittipuhelimen. Parivaljakko on oleskellut ISS:llä huhtikuun lopusta lähtien.
Progress-sukkula kiikutti kiertoradalle myös teknistä välineistöä aseman seuraavaa miehistöä varten. Yhdysvaltain keskeytettyä omat avaruuslentonsa Columbia-sukkulan turman jälkeen ovat Venäjän rahtisukkulat toistaiseksi avaruusaseman ainut elämänlanka.
Malentsenko hankki kuuluisuutta aiemmin elokuussa menemällä naimisiin, vaikka morsian seisoikin tukevasti maan pinnalla ja sulhanen taivaalla.