Hallitus aikoo purkaa sotilaallisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen liittyviä lainsäädännöllisiä esteitä.
Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) otti asian esille eduskunnan kyselytunnilla. Hän peräsi eduskuntaan esitystä siitä, millä tavoin sotilaallisen avun antaminen ja vastaanottaminen kävisi mahdolliseksi.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) sanoi, että kriisinhallintalakia ollaan uudistamassa piakkoin esteiden purkamiseksi.
- Se ei koske ainoastaan sotilaallista apua tai sotilaiden kautta annettavaa apua, vaan se koskee myöskin pelastus- ja muuta yhteistyötä erilaisissa kriisitilanteissa.
Tuomiojan mukaan työryhmän esitykset luovutetaan marraskuun alussa, jonka jälkeen ne käsitellään presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksessa.
- Pyrimme myös tuomaan mahdollisimman pian tarvittavat muutokset eduskunnan käsittelyyn.
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) lisäsi, että myös Puolustusvoimia koskeva lainsäädäntö käydään läpi niin, ettei se olisi esteenä poliittiselle tahdolle tilanteissa, joissa esimerkiksi muut Pohjoismaat tarvitsisivat Suomen apua.
Maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) on joutunut selittelemään eduskunnan kyselytunnilla, missä viipyvät maidontuottajille Ukrainan kriisin vuoksi suunnitellut EU-tuet.
Tuesta hedelmien ja vihannesten tuottajille päätettiin jo kesällä. Orvon mukaan viime viikolla löydettiin jo sopu maidontuottajien tuesta, mutta sen jälkeen rahoitukseen on tullut uusi mutka. EU-komissio siirsi maatalousrahoja muihin kohteisiin, ja nyt tukirahoja etsitään muualta EU-budjetista.
Orvon mukaan tukineuvotteluja hankaloittaa myös komissaarin vaihtuminen.