Kolme ou­lu­lais­nais­ta kisaa ul­ti­ma­ten MM-ki­sois­sa Ja­pa­nis­sa

Kolme oululaisnaista suuntaa ensi viikolla ultimaten MM-kisoihin Japanin Sakaihin.

Kaisa Korhonen ja Anni Moilanen harjoittelivat heittoja Heinäpään nurmikentällä. Kaisa Korhonen ja Anni Moilanen suuntaavat sunnuntaina Japaniin. Kaisa Korhonen ja Anni Moilanen harjoittelivat heittoja Heinäpään nurmikentällä.
Kaisa Korhonen ja Anni Moilanen harjoittelivat heittoja Heinäpään nurmikentällä.
Kaisa Korhonen ja Anni Moilanen harjoittelivat heittoja Heinäpään nurmikentällä.
Kuva: Anni Moilanen

Kolme oululaisnaista suuntaa ensi viikolla ultimaten MM-kisoihin Japanin Sakaihin. ”Jännittää lähteä, mutta intoa riittää”, sanoo Anni Moilanen.

Sekä Moilanen että hänen joukkuetoverinsa Kaisa Korhonen ja Tuuli Pohjola pelaavat Japanissa ensimmäistä kertaa lajin arvokisoissa.

Moilanen aloitti ultimaten pelaamisen kesällä 2009. Myös Korhonen ja Pohjola löysivät lajin samoihin aikoihin.

Moilasen mukaan ultimatessa kiehtovat vauhti, haasteet ja pelin henki.

”Ultimatessa ei ole ollenkaan tuomareita, vaan pelaajat itse tuomaroivat peliä. Pitää itse myöntää tai kiistää virheet.”

Tuhat harrastajaa

Frisbeellä pelattava ultimate on Suomessa pieni laji. Harrastajia on noin 1000. Kesän ensimmäiseen SM-touriin Helsingissä osallistui yhdeksän miesten ja kymmenen naisten joukkuetta.

Oululaiskolmikko edustaa oululaisseura Disquitosia, joka on Suomen pohjoisin seura.

Intoa ja sitoutumista ultimaten pelaaminen arvokisatasolla vaatiikin, sillä sponsorit ovat tiukassa. Pelireissut maksetaan omasta kukkarosta - myös MM-kisareissu Japaniin.

”Se on samalla lomareissu. Olemme perillä kolme viikkoa”, Moilanen sanoo.

Sekajoukkueen pelaajia

Ultimaten MM-kisat järjestetään Japanissa 7.-14. heinäkuuta.

Lajissa kisataan kuudessa sarjassa. Oululaisnaiset pelaavat sekajoukkueiden sarjassa.

Joukkueessa on 12 miestä ja 12 naista, ja heistä seitsemän on kentällä yhtä aikaa. Kolme tai neljä kentällä olevista pelaajista on naisia.

Ultimate-kentällä pelaajat jakautuvat alakentällä pelaaviin pelinrakentajiin ja yläkentän pelaajiin.

”Pelinrakentajat ovat yleensä kokeneita kiekon käsittelijöitä. Yläkentällä tarvitaan enemmän juoksuvoimaa”, Moilanen kuvaa. Oululaisnaiset pelaavat yläkentällä.

Japanin MM-kisoihin osallistuu pelaajia 23 maasta. Joukkueita on yhteensä 65.

Perinteisesti kovia maita ovat arvokisoissa olleet USA, Kanada, Australia ja Japani. Euroopassa vahvimpia maita ovat Iso-Britannia ja Saksa.

Ilmoita asiavirheestä