Keskusrikospoliisi epäilee Adventtiseurakunnan työntekijää useiden lasten ja nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Poliisi epäilee uhreja olleen yli kymmenen, ja uhrit ovat olleet poikia.
Rikosten epäillään tapahtuneen muun muassa seurakunnan sisäoppilaitoksessa Piikkiössä sekä leireillä.
Rikoksista epäillään varsinaisesti yhtä seurakunnan palveluksessa olevaa miestä, mutta tutkinnassa saatujen viitteiden mukaan epäiltyjen piiri voi kasvaa. Rikosten epäillään jatkuneen parin vuosikymmenen ajan.
Tutkinnanjohtaja rikosylikomisario Harri Rahikan mukaan epäiltyjä hyväksikäyttöjä on voinut Piikkiön lisäksi tapahtua muuallakin Suomessa. Tutkinta on keskusrikospoliisissa vasta alussa, ja sen arvioidaan kestävän ainakin muutamia kuukausia.
Poliisin mukaan monet epäiltyjen seksuaalisten hyväksikäyttöjen uhreista ovat jo aikuisiässä.
"Toivomme, että ne henkilöt, jotka kokevat tulleensa hyväksikäytetyiksi, ottaisivat rohkeasti yhteyttä meihin", Rahikka kannustaa.
Poliisi ei halua tutkinnan tässä vaiheessa vielä kertoa, minkä ikäisiä epäiltyjen tekojen nuorimmat uhrit ovat olleet.
Rahikan mukaan epäilyt tulivat poliisin tietoon keskusrikospoliisin oman seurannan ja valvonnan kautta.
Lastensuojelulain mukaan muun muassa seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevan henkilön, joka tehtäväänsä hoitaessaan saa tietää lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta, on tehtävä asiasta viipymättä ilmoitus sosiaalilautakunnalle.
"Se tässä vähän ihmetyttää, että jos tätä on jatkunut kauan, miksei asiasta ole ilmoitettu viranomaisille jo aikaisemmin", Rahikka kyselee.
Rikoksena lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhentumisaika on kymmenen vuotta. Jos teko todetaan törkeäksi, sen vanhenemisaika on 20 vuotta.
Lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi katsotaan sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan kanssa. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä on myös lain mukaan muun muassa koskettelu tai muu seksuaalinen teko, joka on omiaan vahingoittamaan uhrin kehitystä.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita vankeutta enintään neljä vuotta. Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita vankeutta vähintään yksi vuotta ja enintään kymmenen vuotta.
Adventtikirkko pyytää anteeksi
Suomen Adventtikirkko pahoittelee sitä, jos nuoret henkilöt ovat joutuneet kokemaan asioita, jotka ovat heitä hämmentäneet ja satuttaneet.
"Olemme surullisia, jos joku tai jotkut työntekijämme eivät ole käyttäytyneet kirkkomme edustamien periaatteiden mukaisesti. Pyydämme anteeksi kaikilta asianosaisilta", Adventtikirkon STT:lle lähettämässä tiedotteessa kerrotaan.
Adventtikirkossa uskotaan, ettei asian todellinen tila ole todennäköisesti ollut lasten ja nuorten hyvinvointitoimikunnan tiedossa.
Adventtikirkko sanoo selvittäneensä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvät epäilykset niillä keinoilla, joita sillä on ollut käytettävissään.
Adventtikirkko pyrkii omalta osaltaan kaikin tavoin ehkäisemään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja puuttumaan jämäkästi mahdollisiin epäilyihin.
Tässäkin tapauksessa adventtikirkko on omien sanojensa mukaan toiminut yhteistyössä KRP:n kanssa.
Suomen Adventtikirkko toivoo, että lainsäädännössä annettaisiin selkeät ohjeet, miten mahdollisissa epäilytapauksissa tulee toimia.