Ogier var­mis­ti rallin maail­man­mes­ta­ruu­den Ka­ta­lo­nias­sa

Sebastien Ogier liittyi Katalonian rallin voitolla lajin kaksinkertaisten maailmanmestareiden joukkoon, ja kilpakumppaneidensa mielestä ansaitusti.- Todella...

Sebastien Ogier liittyi Katalonian rallin voitolla lajin kaksinkertaisten maailmanmestareiden joukkoon, ja kilpakumppaneidensa mielestä ansaitusti.

- Todella vahva ja hyvä kuljettaja, joka ajaa kovaa kaikilla alustoilla. Ei kuitenkaan voittamaton, toiseksi Kataloniassa sijoittunut Jari-Matti Latvala totesi Volkswagen-tallitoveristaan.

Kauden seitsemännen ja uransa 23. MM-rallin voittanutta ranskalaista arvioi samaan tapaan kolmanneksi Kataloniassa ajanut Mikko Hirvonen.

- Tosi kova jätkä se on vetämään joka paikassa, ja tulee olemaan vaikea voitettava myös ensi vuonna, Hirvonen veikkasi.

Latvala piti lauantain ja sunnuntain asvalttiteillä Kataloniassa erinomaista vauhtia, mutta hävisi voiton 11,3 sekunnilla, Samalla suli mahdollisuus siirtää MM-taistelun ratkaisu marraskuiseen Walesin ralliin.

- Katkera tappio. Hävisin tämän kilpailun jo perjantain sorateillä. Siellä oli hiekkapölyä ja irtosoraa, mutta niiden piikkiin tätä ei voi laittaa. Minä en vaan ollut perjantaina valmis ajamaan. Siinä tuli virheitä jarrutuksissa ja kaikkea muuta, pettynyt Latvala harmitteli.

Latvala on voittanut tänä vuonna neljä MM-rallia ja ajaa uransa parasta kautta.

- Se tietysti harmittaa nyt, että ilman Saksan rallin sähellystä MM-sarjan tilanne olisi toinen, Latvala viittasi ulosajoonsa johtopaikalta Saksan rallin päätösetapilla.

Latvalan mukaan loppukauden vauhti erityisesti asvalttiteillä on kasvattanut uskoa mahdollisuuteen katkaista Ogierin orastava mestaruusputki ensi vuonna.

- Mielestäni me olemme nyt aika lailla samalla tasolla. Hänen suurin vahvuutensa minuun nähden on pienempi renkaankulutus kovalla soralla. Minun pitää ensi vuonna onnistua myös paremmin Monte Carlon, Portugalin ja Puolan tapaisissa ralleissa, Latvala sanoo.

M-Sportin Fordia kuskaavalle Hirvoselle kolmas sija maistui. Se oli hänelle kauden toinen sijoitus kolmen parhaan joukkoon. Edellinen heltisi keväällä Portugalin rallista.

- Tämä antaa energiaa koko tiimille ja tuntuu hyvältä, varsinkin kun se tuli rallissa, jossa oli kaksi päivää asvalttia, Hirvonen kertaili.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä