Pääkirjoitus

Pienet toi­mi­jat syödään pois

Sote eli sosiaali- ja terveyspalvelujen jättiuudistus niittää altaan alan pieniä ja keskisuuria toimijoita. On vain toivottava, että kilpailu säilyy alan suurten yritysten välillä.

Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelujen suuruudistuksen voimaantulo siirtyy vuoden 2019 alusta vuoden 2020 alkuun, asemiin ajo toimialalla jatkuu kiivaana. Konkreettinen todiste tästä saatiin perjantaina Oulusta, kun pörssiyhtiö Pihlajalinna osti Oulussa ja Raahessa toimivan Caritas Lääkärit Oy:n

Alan isot toimijat ovat olleet Oulussa ostoksilla aiemminkin. Viime vuoden lopulla Attendo hankki omistukseensa oululaisen hammaslääkäriasema Aarian koko osakekannan, ja samoihin aikoihin pörssiyhtiö Oral Hammaslääkärit Gallerian Hammaslääkärit Oy:n.

Attendo on ruotsalainen sosiaali- ja terveysalan yritys, Oral Hammaslääkärit suomalainen hammaslääkäriketju.

Caritas Lääkärien suurimman osakkeenomistajan eli Caritas-sää-tiön puolelta perusteltiin perjantaina myyntiä sote-uudistuksen takia muuttuvalla tilanteella sekä investoinneilla, joita toimialan digitalisaatio vaatisi. Samat tekijät ovat nostaneet myyntihaluja koko maassa, etenkin pienissä toimijoissa.

Caritas Lääkärit Oy ei tosin ole ollut alan pienimpiä yrityksiä. Sen palveluksessa on 50 terveydenhuoltoalan ammattilaista. Epäilemättä oli myös otollinen aika myydä yritys, kun suuret toimijat pyrkivät ostamaan markkinaosuuksia erityisesti kasvukeskuksista.

Meneillään oleva kehitys herättää kuitenkin kysymyksiä. Yleensä yritysten vähentyminen miltä tahansa toimialalta heikentää kilpailua. Jotta aito kilpailu säilyisi, toimijoita pitää olla useita. Ainakin toistaiseksi näin näyttää Suomen terveysmarkkinoilla käyvän. Matkapuhelinpalveluissa kilpailu on meillä toiminut kolmen operaattorin varassa.

Oululaisittain tappioksi voi nähdä paikallisen toimijan katoamisen markkinoilta. Pihlajalinnan pääkonttori sijaitsee Tampereella. Sen osakkeiden suurten omistajien joukossa on esimerkiksi useita suomalaisia vakuutusyhtiöitä, joten voitot eivät isommin valu ulkomaille.

Huomionarvoista on tosin sekin, että alan ulkomaalaisomistuksessa olevat kolme suurinta toimijaa eli Attendo, Mehiläinen ja Terveystalo näyttävät siistineen toimintatapojaan aiemmin saamansa huonon julkisuuden jälkeen. Vielä muutama vuosi sittenhän niitä syytettiin verokikkailusta, pyrkimyksistä välttää verojen maksua Suomeen – eikä perusteetta.

Oulun seudulla yksityisiä terveyspalvelun tarjoajia on tulevaisuudessa useita. Siksi kilpailun sekä hinnoissa että palveluissa voi olettaa alueella toimivan. Samantyyppinen tilanne on muissakin Suomen kasvukeskuksissa. Aivan toinen kysymys sote-uudistuksessa sitten onkin, miten käy kauempana keskuksista.

Caritas Lääkärien myynnin jälkeenkin terveydenhuoltopalveluihin jää vielä merkittäviä oululaisia toimijoita, kuten asemansa vakiinnuttanut Coronaria sekä nopeaa laajenemista tavoitteleva, yleislääkäri- ja laboratoriopalveluita tarjoava uusi haastaja Perusterveys Oy.

Todennäköistä kaikkiaan on, että alan yritysjärjestelyille nähdään vielä jatkoa.