Kor­keus­mes­ta­ri Sandb­lom antoi sa­pis­kaa vas­ta­tuu­leen hyp­pyyt­tä­mi­ses­tä

Korkeushyppääjänaiset vetosivat vielä ennen kilpailun alkua Kalevan kisojen järjestäjiin, jotta he pääsisivät juoksemaan vauhtijuoksunsa ja ponnistamaan...

Korkeushyppääjänaiset vetosivat vielä ennen kilpailun alkua Kalevan kisojen järjestäjiin, jotta he pääsisivät juoksemaan vauhtijuoksunsa ja ponnistamaan myötätuuleen Seinäjoen Kalevan kisoissa. Vetoomukset kaikuivat kuuroille korville, mistä arvokisahyppääjä Linda Sandblom antoi järjestäjille sapiskaa.

- Tosi paljon risuja. Miksi kaikki muut lajit saavat hypätä ja juosta myötätuuleen, mutta me emme saa. Mitään syytä korkeuspatjan sijainnille ei kerrottu, Sandblom välitti terveisensä kisaisännille.

Hyppääjän mukaan keho tuntui kisassa hyvältä, mutta hankalissa oloissa hän ei saanut siirrettyä tunnetta tulokseksi. Koko kauden kuva on ollut suunnilleen sama.

- En tiedä, miksi en ole saanut ulos sitä tasoa, mihin kunto edellyttäisi.

Hallikaudella hän ponnisti 191, mutta kesän paras on tuottanut 184. Seinäjoella hän ylitti riman 182:n korkeudelta ja otti toisen peräkkäisen Suomen mestaruutensa.

Lapuan Virkiän Elina Smolander ylsi viidenteen SM-hopeaansa hypättyään kauden parhaansa 179. Kristiinan Urheilijoiden virolainen Eleriin Haas oli kolmas samalla tuloksella.

Sandblomin kausi voi vielä kääntyä vahvasti plussan puolelle, jos hän onnistuu Lontoon MM-areenalla. Nykytiedon mukaan Sandblom on pääsemässä MM-joukkueeseen rankingin perusteella.

Ilmoita asiavirheestä