Liikemies Veikko Lesonen on ostanut Metsähallitukselta reilut kuusi hehtaaria maata nykyisten omien maidensa naapurista Oulunsalon Riutunkarista. Alue liitetään Hylkykarin rantayleiskaavaan, joka tulee mahdollistamaan matkailurakentamisen. Lesonen on vaitonainen uuden alueen käyttötarkoituksista.
Lesonen sanoo, että alue sijoittuu sopivasti hänen nykyisten maa-alueidensa jatkoksi.
"Mahdollisesti jotain harrastustoimintaa sinne tulee. Suunnitelmat ovat vielä kovasti kesken", Lesonen sanoo. Senkin hän jättää avoimeksi, liittyvätkö harrastukset yritystoimintaan vai yksityiselämään.
Kaupat tehtiin Riutunnokka-nimisestä tilasta, joka on aikaisemmin kuulunut puolustusvoimille. Valtion järjesteltyä maaomistuksiaan uuteen uskoon Riutunnokkakin siirtyi Metsähallituksen Laatumaalle.
Alueelle kaavailtu matkailutoimintaa
Oulunsalon kunta suunnitteli aikaisemmin ostavansa Lesosen nyt hankkiman alueen itselleen, mutta katsoo suopein silmin sen menemistä toisiin käsiin. Toiveena on, että Riutunkariin viriäisi voimakasta matkailutoimintaa.
Kunta on kaavaillut Riutunkariin matkailupalveluja, koska se muistuttaa merellisyyden ja luonnon puolesta esimerkiksi Hailuodon Marjaniemeä, mutta on sitä lähempänä. "Kun tiedämme Veikko Lesosen taloudellisen toimeliaisuuden, ajatus ei olisi lainkaan mahdoton", sanoo kunnaninsinööri Jouko Leskinen.
Kunta tekee Oulunsalon Hylkykarin alueelle, jossa Lesosella on ennestään maata, rantayleiskaavan. Osa kaavoitetaan loma-asutus- ja matkailualueeksi, osa retkeilyalueeksi. Riutunnokan maa-alue liitetään Hylkykarin rantayleiskaavaan. Alueen lopullinen käyttötarkoitus tulee tarkentumaan kaavoitustyön edetessä.
Aikaisemmin Riutunnokka on ollut armeijan harjoitusalueena, ja siellä on joitakin vanhoja majoitusrakennuksia ja sauna.
Myyntipäällikkö Jorma Siira Metsähallituksesta arvioi, että alueen metsät eivät ole erityisen arvokkaita. Paikan arvo kertyy etupäässä sijainnista meren rannassa. Kauppahintaa Lesonen ei halua paljastaa. Siira sanoo, että se tyydytti molempia osapuolia. Neuvottelut Lesosen ja Metsähallituksen kesken aloitettiin viime keväänä, ja kauppa lyötiin lopullisesti lukkoon viime viikolla.