Oulun poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä laski alkuvuonna yli 15 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Väkivaltarikosten määrä sen sijaan oli lähes kymmenen prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Huumausainerikoksia Oulun poliisi on saanut paljastettua edellisvuotta enemmän.
Oulun seudulla määrä kasvoi runsaat kaksi prosenttia, Jokilaaksoissa ja Kainuussa hieman alle kymmenen prosenttia ja Koillismaalla yli kolmanneksen. Lukumääräisesti suurin selittävä tekijä oli yksityisillä paikoilla tapahtuneiden pahoinpitelyrikosten yli 110 kappaleen kasvu.
Kaikkien pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi yhdeksällä prosentilla ja törkeiden pahoinpitelyjen määrä pysyi lähes ennallaan. Henkirikoksia yrityksineen Oulun poliisin tietoon tuli 40 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2016. Toteutuneita henkirikoksia oli neljä, kun alkuvuonna 2016 niitä oli vain yksi.
Kaikkien seksuaalirikosten määrä oli alkuvuonna 32 prosenttia edellisvuotta suurempi. Lasten seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrä lisääntyi 45 prosentilla eli yhteensä 18 tapauksella.
Ulkomaalaisten osuus väkivaltarikoksista epäiltyinä jatkoi kasvuaan. Alkuvuonna 2017 ulkomaalaisten osuus oli 10,7 prosenttia.
Poliisin tietoon tuli alkuvuonna 2017 yli 15 prosenttia enemmän huumausainerikoksia kuin vuotta aiemmin. Törkeitä huumausainerikoksia poliisi sai paljastettua myös aiempaa enemmän.
Runsaasti valepoliisitapauksia
Kuluneena vuonna niin Oulun poliisilaitoksella kuin muuallakin maassa on ollut runsaasti niin sanottuja valepoliisitapauksia. Virkavallan anastuksina rikosilmoituksiin kirjatut nimikkeet ovat moninkertaistuneet edellisvuoteen verrattuna.
Näillä rikoksilla on aiheutettu erittäin merkittävää taloudellista vahinkoa, kymmenistä tuhansista yli sataan tuhanteen euroon tapausta kohden.
Poliisille ilmoitettujen talousrikosten määrä näyttäisi kääntyneen laskuun. Liikennerikosten ja -rikkomusten määrä jatkoi laskuaan, erityisen paljon rattijuopumusten osalta.
Oulun poliisille tuli tammi-kesäkuussa noin 42 000 hälytystehtävää, joka on pari prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kaikkein kiireellisimpien hälytystehtävien toimintavalmiusaika koheni selvästi edellisvuodesta.
Turvapaikanhakijatilanne rauhallinen
Vuoden 2016 aikana Oulun poliisilaitokselle tuli 270 uutta turvapaikanhakijaa. Tämänvuotiset hakijat ovat olleet 153 eritrealaisen ja syyrialaisen lisäksi yksittäisiä henkilöitä. Yhteensä hakijoita on ollut 199 kappaletta.
Turvapaikanhakijatilanne on poliisin mukaan tällä hetkellä rauhallinen ja turvallisuustilannekin hyvä. Oulun poliisi on varautunut siihen, että lisääntyvä kielteisten päätösten määrä saattaa vaikuttaa tilanteeseen.
Oulun poliisi on poistanut vuoden 2017 tammi-kesäkuussa maasta yhteensä 125 henkilöä. Päätöksiä on annettu tiedoksi noin 200.