Poliisi epäilee sairaanhoitajan myrkyttäneen 84-vuotiaan vanhuksen Salossa. Poliisi tutkii tapausta murhana. Sairaanhoitajan epäillään myrkyttäneen vanhuksen salatakseen omaisuusrikokset.
54-vuotias sairaanhoitaja on jo aiemmin vangittu epäiltynä omaisuusrikoksista. Hänen 42-vuotias lähihoitajana toiminut vaimonsa on pidätetty, ja poliisi esittää häntä vangittavaksi. Pariskunnan epäillään kavaltaneen huomattavia summia naiselta, joka kuoli syyskuun puolivälissä.
84-vuotiaan naisen kuolemaan ei näyttänyt liittyvän aluksi mitään epäilyttävää, ja lääkäri kirjoitti siitä kuolintodistuksen. Poliisi määräsi kuitenkin tehtäväksi oikeuslääketieteellisen kuolemansyyselvityksen. Sen mukaan kuolinsyy oli myrkytys.
Epäilys 84-vuotiaan naisen murhasta Salossa sai alkunsa ilmoituksesta, jossa naisen epäiltiin joutuneen omaisuusrikoksen uhriksi.
- Ilmoitus siitä tuli elokuussa, ja aloimme tutkia asiaa. Juuri ennen kuin otimme kiinni sairaanhoitajan, nainen kuoli. Asiassa lankesi sellainen epäilyksen varjo, että tapaus oli pakko avata, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pertti Läksy.
Vanhus oli tehnyt sopimuksen Salossa toimivan hoivapalveluyritys Kattariinan kanssa. Yrityksen toiminta on keskeytetty, kertoo Lounais-Suomen poliisi.
Salon poliisi ei ainakaan toistaiseksi epäile vangittuna olevaa sairaanhoitajaa muista henkirikoksista kuin 84-vuotiaan vanhuksen myrkyttämisestä. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Pertti Läksyn mukaan myös muiden henkirikosten mahdollisuutta on selvitelty. Niistä ei ole kuitenkaan löytynyt merkkejä.
54-vuotias miespuolinen sairaanhoitaja ja hänen lähihoitajana työskennellyt 42-vuotias vaimonsa olivat ainoita työntekijöitä Kattariina Oy -nimisessä hoivayrityksessä, joka tarjosi vanhuksille kotihoitoa, saattohoitoa ja siivouspalvelua. Yrityksellä oli poliisin mukaan joitakin kymmeniä asiakkaita, ja se tarjosi palveluita asiakkaiden kotiin.
Myrkytyksen uhriksi joutuneelta 84-vuotiaalta naiselta oli poliisin mukaan viety noin 30 000 euroa. Lisäksi pariskunnan epäillään yrittäneen kavaltaa testamentilla naisen muun omaisuuden, noin 200 000 - 300 000 euroa.
Myrkytysepäilyyn liitetty yritys oli vaakalaudalla kantelujen takia
Murhasta epäillyn sairaanhoitajan työpaikkana oleva yritys olisi saattanut joutua lopettamaan toimintansa vielä tänä syksynä. Lounais-Suomen aluehallintovirastosta kerrotaan, että yritys oli viraston valvonnassa siitä tehtyjen kantelujen vuoksi.
Kantelut liittyivät muun muassa yhteydenpitoon omaisiin ja pieniin hoidollisiin virheisiin. Yritys ei ollut vastannut avin selvityspyyntöihin eikä haastemiehen selvityspyyntöön. Haastemies oli pari viikkoa sitten saanut välitettäväkseen viimeisen haastepyynnön, johon yritys ei toistaiseksi ollut vastannut.
Sairaanhoitajan epäillään murhanneen vanhuksen syyskuussa Salossa.