Mur­tu­mia voi olla kym­me­nen, ennen kuin os­teo­po­roo­si huo­ma­taan - tietoa Oulussa

Osteoporoosi eli luukato aiheuttaa suomalaisille 36 000 murtumaa vuodessa.

Osteoporoosi eli luukato aiheuttaa suomalaisille 36 000 murtumaa vuodessa. 50 vuotta täyttäneistä naisista joka kolmannella ja miehistä joka viidennellä murtuu ranne, nikama tai lonkka osteoporoosin vuoksi.

Luustoterveydestä kertovat Oulussa tiistaina 4. marraskuuta kello 18 terveysliikunnan professori Raija Korpelainen ja murtumahoitaja Tuula Rauma. Maksuton yleisöluento pidetään Scandic hotellissa.

Osteoporoosiin ja kaatumisiin liittyville murtumille on ominaista uusien murtumien ilmaantuminen. Pahimmillaan yksittäisellä henkilöllä on voinut olla jopa kymmenen murtumaa, ennen kuin terveydenhuollossa on kiinnitetty huomiota murtumien taustatekijöihin.

"Jotta osteoporoosia voi ennaltaehkäistä tai jotta sitä voi hoitaa, on tärkeää tietää perusasiat luustoterveydestä. Koskaan ei ole liian myöhäistä hoitaa luustoterveyttään", muistuttaa Luustoliiton luustoneuvoja Pauliina Tamminen.

Monipuolinen ruokavalio, joka turvaa riittävän kalsiumin ja proteiinin saannin, D-vitamiini sekä liikunta ovat välttämättömiä luustolle. Samat asiat ovat tärkeitä myös osteoporoosin hoidossa.

Ilmoita asiavirheestä