Limingan uuden kirjaston avajaiset houkuttelivat maanantaina paikalle runsaasti uteliaita kirjan ystäviä. Uutta kirjastoa on odotettu Limingassa jo useita vuosia, sillä vanhat tilat olivat käyneet ahtaiksi.
Uudessa kirjastossa on kirjastonhoitaja Sanna Näätäsen mukaan panostettu monikäyttöisyyteen, mukavuuteen ja avaruuteen. Kirjastoon on tehty rauhallisia lukusoppeja, ja tiloista löytyy säkkituoleja, jotka voi siirtää mieleiseensä nurkkaukseen.
”Lisäksi osa kirjahyllyistä on siirrettäviä, joten kirjastossa on mahdollisuus järjestää vaikka teatteriesityksiä ja konsertteja”, Näätänen kertoo.
Liminkalaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Näätänen toivoo, että uudet tilat houkuttelevat kävijöiksi myös sellaisia, jotka eivät ole tottuneet kirjastossa asioimaan.
”Olemme pyrkineet tekemään tästä kaikkien kuntalaisten olohuoneen. Kirjasto on muutakin kuin kirjoja: siellä voi lukea päivän lehden, tavata ystäviä tai käyttää tietokonetta.”
Lue lisää tiistain Kalevasta.