Haa­pa­jär­vi­set Suomen yh­dek­sän­nek­si ak­tii­vi­sim­pia seu­ra­kun­nan ti­lai­suuk­sis­sa kä­vi­jöi­tä

Jokainen haapajärvinen osallistui tilastollisesti tammi-kesäkuun välisenä aikana seurakunnan tilaisuuksiin yhteensä 4,9 kertaa.

Haapajärven seurakunnan jäsenet kävivät väkilukuun suhteutettuna yhdeksänneksi eniten seurakunnan tilaisuuksissa alkuvuoden aikana. 

Kirkon tilastopalveluista selvinneiden tietojen mukaan jokainen Haapajärven seurakunnan jäsen kävi alkuvuonna yhteensä 4,9 kertaa seurakunnan tilaisuuksissa. Tilastossa tutkittiin osallistujamääriä tammi-kesäkuun aikana järjestetyissä tapahtumissa.

Eniten osallistujia keräsivät Ronkaalan koulujen yhteinen kevätjumalanpalvelus ja helatorstain toritapahtuma.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat järjestivät miljoona tapahtumaa alkuvuoden aikana. Tammi-kesäkuussa järjestettyihin tapahtumiin osallistui 12 miljoonaa henkilöä.

Tilastoissa sama henkilö on voinut osallistua useaan eri tapahtumaan. Seurakuntien tapahtumiin lasketaan muun muassa retket, leirit ja ryhmien kokoontumiset sekä erilaiset tilaisuudet.

Jälkimmäisellä ryhmällä eli seurakuntien tilaisuuksilla tarkoitetaan muun muassa messuja, kirkollisia toimituksia ja juhlia. Tällaisia tilaisuuksia seurakunnat järjestivät puolen vuoden aikana noin 130 000, joista jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia oli vajaa puolet.

Niihin osallistui 6,5 miljoonaa henkilöä, joten jokaisen suomalaisen voidaan laskea osallistuneen keskimäärin vähintään yhteen seurakunnan järjestämään tilaisuuteen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä