Valtiovarainministeriö asettaa selvitysryhmän tutkimaan Tullin toimintakulttuuria ja johtamista. Ministeriön mukaan pääjohtaja Antti Hartikainen on mahdollisesti pyrkinyt vaikuttamaan vaimonsa rekrytointiin.
Ministeriö kertoo selvittäneensä Hartikaisen vaimon palkkausta. Samalla kävi ilmi, että Tullissa on ongelmia johtamisessa, rekrytointikäytännöissä, työilmapiirissä ja henkilöstön työhyvinvoinnissa.
Selvitysryhmän on tarkoitus kuulla Tullin nykyistä johtoa, pääjohtaja Hartikaista ja henkilöstöä. Ryhmää johtaa valtion virkamieseettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Teuvo Metsäpelto.
Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on saanut tähän mennessä tehdyn selvityksen.
- Pidän tärkeänä, että valtiovarainministeriö asettaa ulkopuolisen tahon selvittämään Tullin tilannetta. On hyvä, että selvitysryhmä kuulee kaikkia osapuolia tasapuolisesti. Nyt on tarpeen rauhoittaa tilanne ja antaa selvitysryhmälle työrauha, ministeri Räsänen sanoo.
Ilta-Sanomat kertoi tällä viikolla jupakasta, joka alkoi kun Hartikaisen vaimo palkattiin Tulliin pian miehensä nimityksen jälkeen.