Au­to­kaup­pa vil­kas­tui Yh­dys­val­lois­sa

Autokaupan myynti nousi Yhdysvalloissa viime kuussa korkeimmalle tasolle lähes kahteen vuoteen. Amerikkalaiset autonvalmistajat menettivät kuitenkin asemiaan ulkomaisille kilpailijoille.

Autokaupan myynti nousi Yhdysvalloissa viime kuussa korkeimmalle tasolle lähes kahteen vuoteen. Amerikkalaiset autonvalmistajat menettivät kuitenkin asemiaan ulkomaisille kilpailijoille. Japanilaisen Toyotan myynti ylitti ensi kertaa Daimler Chryslerin, ja Ford Motor kertoi oman myyntinsä laskeneen 13 prosenttia.

Yhteensä autojen kausitasoitettu vuosimyynti nousi elokuussa 19 miljoonaan autoon, kun se vuotta aiemmin oli 18,6 miljoonaa.

Parhaiten isoista amerikkalaisista autoyhtiöistä pärjäsi General Motors, joka hyvän myynnin innostamana jopa lisäsi jonkin verran tuotantoaan kolmannen vuosineljänneksen aikana. Osa myynnin kasvusta johtuu aggressiivisesta hinnoittelusta ja muista houkuttimista, mutta markkinoilla on hänen mukaansa havaittu myös yhä enemmän todellisen elpymisen merkkejä.

Ford sen sijaan vähensi tuotantoaan, kun sen Ford-, Lincoln- ja Mercury-tuotemerkit eivät käyneet kaupaksi toivotulla tavalla. Myös minibussien kysyntä hiipui, kun kuluttajat odottelevat kohta tarjolle tulevia uusia malleja.

Ilmoita asiavirheestä