Huippuvireinen Valtteri Bottas on hivuttautunut mukaan formula ykkösten MM-sarjan mestaruustaisteluun. Kausi saavuttaa puolivälin viikonloppuna, kun pisteistä taistellaan Unkarissa Hungaroringin radalla.
Bottas on enää 23 pisteen päässä MM-sarjaa johtavasta Ferrarin Sebastian Vettelistä. Suomalaisen sopeutuminen Mercedekselle on tapahtunut todella nopeasti.
- Kaikki on mahdollista. Viimeiset kisat ovat olleet kannaltani hyviä, ja tiedän olevani hyvissä asemissa kauden toiselle puoliskolle lähdettäessä, Bottas mietti torstaina.
Budapestissa sijaitsevaa rataa on usein luonnehdittu suomalaisten kotikisaksi, mutta edellisestä Unkarissa kuullusta Maamme-laulusta on kulunut jo yhdeksän vuotta. Heikki Kovalainen otti uransa ainoaksi jääneen voiton vuonna 2008.
- Tämä rata on hyvä testi autollemme. Uskomme, että tästä tulee tiukempi taistelu kuin parista edellisestä kisasta. Jos olemme täällä Ferrareita nopeampia, se antaa meille lisää itseluottamusta loppukaudelle, Bottas sanoi.
Räikkönen luottaa renkaisiin
Kimi Räikkönen ajoi yhden kauden parhaista kisoistaan kaksi viikkoa sitten, kun hän sijoittui Silverstonessa kolmanneksi. Enemmänkin oli tarjolla, sillä Ferrari-kuskin rengas puhkesi kakkospaikalta kolmanneksi viimeisellä kierroksella.
Myös tallitoveri Sebastian Vettelin rengas hajosi kisan aikana. Räikkönen ei ole huolissaan ongelmien uusiutumisesta Budapestin gp-viikonlopun alla.
- En tiedä, miksi niin tapahtui. Sellaista käy normaaleillekin autoille, joskus rengas vain puhkeaa ilman syytä. Toivottavasti olemme täällä vahvempia, Räikkönen sanoi.
Onnistuminen Silverstonessa tuli huonosta onnesta kärsineen Räikkösen kannalta hyvään aikaan, sillä hän on joutunut arvostelun kohteeksi jopa tallin sisällä. Mutta minkä kouluarvosanan Räikkönen antaisi itselleen alkukaudesta?
- Eihän kouluissakaan saa enää nykyään numeroita, Räikkönen kuittasi naureskellen.