Kauppaneuvos Soili Suonoja otti ja lähti neljän valtionyhtiön hallituksen johtopaikalta. Kaikki hyvin, loppu hyvin?
Ei suinkaan.
Heti perään tuli julki väitteitä, että Tullissa uuden pääjohtajan Antti Hartikaisen vaimo sai samasta laitoksesta töitä pian miehen nimityksen jälkeen.
Korruptiota on Suomessa tunnetusti vähän. Siitä huolimatta oli vaalirahakohu, ja nyt on alettu pöyhiä sukulaisten suosimista. Onko siitä nähty nyt vasta jäävuoren huippu?
Suonoja kiisti, että hän olisi järjestellyt sukulaisilleen ja kummipojalleen töitä johtamissaan yhtiöissä.
Suonoja sanoi keskiviikon Kalevassa sanatarkasti näin: ”En ole koskaan sanonut, että on pakko tehdä sitä tai tätä.”
Vastaus onpaljastava. Jos yhtiön hallituksen puheenjohtaja ottaa yhteyttä ja sanoo jotakin, vaikka kuinka epämääräistä esimerkiksi jostakin henkilövalinnasta, kyllä häntä kuunnellaan hyvin tarkkaan.
Suonoja teki kardinaalivirheen edes ottamalla yhteyttä. Moinen sopii perheyhtiöön, mutta muualla se ei käy laatuun. Olisi luullut, että Suonojan tapainen hallitushai olisi tiennyt tämän.
Sukulaisuus, kaveruus tai tuttavuus eivät ole palkkauksen este kunhan vain ne eivät ohita pätevyysmittareita eivätkä syrji muita.
Tapaus jäi kaihertamaan siksikin, että Suonojan kahdelle ministerille antamaa selvitystä ei ole julkistettu, ei edes luettu. Tämä on outoa, sillä Suonojan vapaaehtoinen lähtö ei vähennä tapauksen periaatteellista merkitystä.
Jos selvitystä ei lueta, miksi sitä edes pyydettiin?
Kaiken kaikkiaan on vaikea olla tekemättä johtopäätöstä, että ei savua ilman tulta.
Outoa on myös valtion omistajaohjauksen johtajan Eero Heliövaaran sanailu.
Heliövaara sanoi Kalevassa sanatarkasti näin: ”Tapaus on loppuun käsitelty. Eiköhän asia hautaudu parin päivän sisällä.”
Onko aihe liian arka Heliövaaralle ja ministereille Paula Risikko (kok.) ja Sirpa Paatero (sd.)?
Suonoja johti neljän valtionyhtiön hallituksia. Näiden yhtiöiden omistajilla eli veronmaksajilla on oikeus saada tietää, mitä yhtiöiden ylin päättäjä vastasi selvityspyyntöön.
Oma oopperansa on Suonojan valitusvirsi naisjahdista. Hän sanoi Kalevassa sanatarkasti näin: ”Kiiluvasilmäiset miehet jahtaavat naisia.”
Suonoja veti esille viimeisenä konstina naiskortin. Inhimillistä se toki oli. Silti: anteeksi vain, naiskortti on helppo tapa hakea sympatiaa ja sen alle on helppo haudata yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä asia. Sukulaisten suosiminen on sellainen.
Samainen keskiviikon Kaleva sisälsi nimilistan julkisuuden kujanjuoksuun joutuneista. Siitä näki, että vastaaviin tilanteisiin on joutunut niin miehiä kuin naisia. Kohut eivät nouse sukupuolen vaan tekojen takia.
Julkisuusmyllyyn joutuneet miespomotkin kyllä tapaavat syytellä tiedotusvälineitä helposti ajojahdista, mutta eivät he mieskorttia ole muistaakseni käyttäneet. Hyvä veli -verkostot heillä kyllä tunnetusti on.
Irakgatessa olivat syytettyinä pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ja presidentin neuvonantaja Martti Manninen, nainen ja mies.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Mannisen, koska hän oli virkamies, mutta ei Jäätteenmäkeä, koska hän oli poliitikko. Lopputuloksesta huolimatta oikeus piti Mannisen kertomusta tapahtumista luotettavampana kuin Jäätteenmäen.
Myönnettäköön: julkisuus on pahimmillaan julmaa.
Esimerkiksi työnantajajärjestö EK:n edeltäjän TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma lähti paikaltaan eikä palannut siihen, vaikka syytteet Talentum-sisäpiirikaupoista menivät nurin hovioikeudessa.
Tiedotusvälineetkin tekevät virheitä. Iltalehden paljastaman tapaus Suonojan ja Ilta-Sanomien uutisoiman tapaus Hartikaisen kaltaiset jutut ovat kuitenkin tiedotusvälineiden ”peruskauraa”.
Jos tiedotusvälineet eivät käsittelisi näitä suonojia ja hartikaisia, ne eivät tekisi työtänsä.
Kolumni