Lahden kaksoissurmaan liittyen on vangittuna enää kaksi miestä. Lahden käräjäoikeus on poliisin esityksestä päästänyt vapaalle jalalle 18-vuotiaan orimattilalaismiehen, jota epäillään rikoksentekijän suojelemisesta ja kätkemisrikoksesta.
Poliisin kuulusteluissa on varmistunut, että nuorukaisen osuus rajoittuu henkirikoksen jälkeiseen toimintaan. Hän kätki surmasta epäiltyjen auton sekä ryöstösaalista ja surmaajien vaatteita, mutta ei tiennyt suunnitelmista etukäteen.
Torstaina käräjäoikeus vangitsi uudelleen todennäköisin syin 44-vuotiaan lahtelaismiehen kahdesta murhasta epäiltynä. Poliisin näyttö oli nyt entistä vahvempi, sillä mies on tunnustanut surmanneensa lahtelaisen avoparin heidän asunnossaan Kankolan kaupunginosassa 21. elokuuta.
Kahdesta murhasta epäiltynä on vangittuna myös 1976 syntynyt mies, joka oli mukana verisesti päättyneellä hyvityksenhakuretkellä.