Uusi mu­si­kaa­li tuo koiria näyt­tä­möl­le Turussa

Musikaalit merkitsevät yleensä varmaa virtaa teatterien kassaan. Kokonaan uuden musikaalin tuottaminen on kuitenkin aina riski.

Musikaalit merkitsevät yleensä varmaa virtaa teatterien kassaan. Kokonaan uuden musikaalin tuottaminen on kuitenkin aina riski. Åbo Svenska Teater on sen ottanut: Margareta Thunin kirjoittama ja Jussi Vahvaselän säveltämä "Dogs dogs dogs" saa maailman ensi-iltansa syyskuun 20. päivänä.

Nimi paljastaa jo paljon. Musikaali kertoo yhdeksästä koirasta - ja yhdestä kissasta. Tarinan ikuiset teemat ovat kuitenkin ihmisten maailmasta: rakkautta, mustasukkaisuutta, turvallisuuden ja vapauden kaipuuta.

Nimi tuo väistämättä mieleen myös musikaalien klassikoihin lukeutuvan Catsin. Sen kanssa turkulaisella tuotannolla on yhteistä vain sen verran, että tarina on tarkoitettu aikuisille, korostaa ohjaaja ja teatterinjohtaja Patrik Drake.

"Koirat on valittu dramaturgisista syistä. Se antaa vapauden liittää tarinaan elementtejä, joita yleisön olisi vaikeampi hyväksyä, jos näyttämöllä olisi ihmisiä."

Tarinan tapahtumat sijoittuvat kodittomien koirien hoitolaan. Asukkaiden keskinäisten kähinöiden lisäksi elämää varjostaa hoitolan lakkautusuhka.

Ilmoita asiavirheestä