Kunta-alan ammattiliiton KTV:n mukaan Suomessa on vireillä kymmeniä erilaisia kuntien yhteistyöhankkeita. Liitto on huolestunut edustuksellisen demokratian hämärtymisestä, kun kunnallisia palveluja siirretään kuntien perustamille osakeyhtiöille.
Liiton puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori vaatii nykyistä tiiviimpää yhteistyötä henkilöstön kanssa seutuhankkeissa ja kunnallisen palvelutuotannon säilyttämistä etusijalla.
Santamäki-Vuoren mukaan KTV laatii luottamusmiehilleen ja aktiiveilleen ohjeistuksen liiton jäsenten edunvalvonnan turvaamiseksi kuntien yhteistyöhankkeissa.
- Sekä palvelujen käyttäjien että palvelujen tekijöiden kannalta on tärkeää, että koko henkilöstö ja työntekijöitä edustavat järjestöt kytketään alusta alkaen mukaan näin mittaviin hankkeisiin, Santamäki-Vuori painottaa.
Laajoja yhteistyökokeiluja on vireillä esimerkiksi Jyväskylän seudulla ja Kainuussa, jossa Kainuun hallintomalli koskee koko maakuntaa.