Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini syyttää pääministeri Alexander Stubbia (kok.) sote-uudistuksen jarruttamisesta. MTV:n haastatteleman Soinin mukaan kaikkien puolueiden yhteinen sote-työryhmä on tehnyt hyvää työtä, jota on kuitenkin jatkuvasti ronkittu sivusta.
Stubb katsoo MTV:n haastattelussa, että on turha syytellä ketään. Hänen mukaansa uudistus on tarkoitus saada maaliin tämän vaalikauden aikana.
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) kumoaa väitteet, että kokoomus ajaisi sosiaali- ja terveydenhuollon yksityistämistä. Räty kertoo näkemyksensä Verkkouutisten haastattelussa.
Räty katsoo, että vähintään osan palveluista on pysyttävä julkisesti tuotettuina. Näitä palveluita ovat Rädyn mukaan ainakin erikoissairaanhoito, viranomaistehtävät sekä kansallisesti keskeiset päivystys-, valmius-, synnytys- ja muut toiminnat.
Sekä julkisesti että yksityisesti tuotetuissa palveluissa kilpailun pitäisi kuitenkin olla mahdollista. Kokoomus kannattaa sitä, että kaikilla suomalaisilla olisi mahdollisuus valita yksityisesti ja julkisesti tuotettujen palveluiden väliltä.
Rädystä sote-alueen pitäisi päättää, miten palvelut alueella tuotetaan. Nyt lakiluonnos lähtee siitä, että ratkaisut tehdään tuotantoalueella.