Oulusta esiin tulleille Jean Sibeliuksen laulukäsikirjoituksille (Kaleva, 4.9.) riittää tietysti ottajia. Turussa sijaitseva Sibelius-museo on jo ehtinyt ilmaista periaatteellisen kiinnostuksensa, mutta Helsingin yliopiston kirjasto eli Suomen kansalliskirjasto on aivan yhtä innokas Sibelius-aineiston tallentaja.
Ulkomaista huutokauppaa pidetään yleisesti pahimpana vaihtoehtona kansallisen kulttuuriomaisuuden suojelun kannalta. Oulun Sibelius-nuotit eivät kuitenkaan voine päätyä luvallista tietä ulkomaille, koska Museovirasto mitä todennäköisimmin ei myönnä niille maastavientilupaa.
Arkistolaitoksen tuoreen pääjohtajan Jussi Nuortevan mielestä Suomen kansalliskirjasto olisi Sibeliuksen käsikirjoituksille luonteva sijoituspaikka siitä huolimatta, että kaikki Sibelius-aineistot eivät tälläkään hetkellä sijaitse yhdessä ja samassa osoitteessa.
"Pääasia on, että nuotit ovat tiedossa ja tutkijoiden tavoitettavissa. Sibelius on henkilönä sellainen, että jokainen ymmärtää käsikirjoitusten poikkeuksellisen merkittävyyden. Hän kuuluu niihin harvoihin suomalaisiin, jotka ovat niin tunnettuja, että nuoteilla olisi rahallista arvoa myös kansainvälisillä markkinoilla", pääjohtaja arvioi.
Ongelmaksi jää kotimaisessakin kaupankäynnissä se, että tämänkaltaisten käsikirjoitusten hintahaitari on suuri. Valtion laitokset ovat neuvottelemalla pystyneet ostamaan itselleen jonkin verran aineistoa vapailta markkinoilta, mutta etupäässä ne ovat olleet taideteoksia.
Kansainväliset huutokauppatalot, kuten Sothebys ja Christie's, eivät suostu sanallakaan arvioimaan sellaisten myyntikohteiden hintaa, joita heidän omat asiantuntijansa eivät ole pidelleet hyppysissään.
"Hinnat muodostuvat tapauskohtaisesti, mutta ainahan voi neuvotella. Vasta kun Oulun Sibelius-nuottien hintapyyntö on tiedossa, voidaan tehdä päätöksiä, onko aineiston hankkiminen mahdollista vai ei. Kaikkea ei osteta, vaikka se olisi kansallisesti arvokastakin", Jussi Nuorteva huomauttaa.
Kunhan ei ulkomaille
Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitajalla Kai Ekholmilla on selvä mielipide Sibelius-nuottien parhaasta sijoitusvaihtoehdosta. Hän aikoo ottaa niiden mahdollisen ostamisen esille jo ensi viikolla tavatessaan Helsingin yliopiston rehtorin seuraavan kerran.
Ylikirjastonhoitajan mukaan kansalliskirjastolle suuretkaan markkina-arvot eivät ole vieraita. Heille tarjotaan koko ajan kulttuurihistoriallisesti ja rahallisestikin arvokkaita aineistoja.
Kirjastoon on hankittu esimerkiksi lastenlääkäri Markus Brummer-Korvenkontion Brummeriana-lastenkirjakokoelma kokonaisuudessaan. Kirjaston hallussa on myös yli 50 kappaleen Ptolemaios-karttakokoelma. Yksi vastaava Ptolemaios-kappale myytiin äskettäin New Yorkissa 1,2 miljoonalla dollarilla.
"Oulun Sibelius-nuottien paikka on Kansalliskirjastossa, edustavathan ne todellista kansallisaineistoa. Meille on talletettu Sibeliuksen koko käsikirjoituskokoelma ja toimitamme paraikaa säveltäjän tuotannon 50-osaista kriittistä laitosta. Kyseessä on suurin kansallinen musiikkihanke, johon nämäkin laulut ehdottomasti kuuluvat", ylikirjastonhoitaja vakuuttaa.
Kriittinen laitos tarkoittaa muu muassa sitä, että nuottien kaikki tunnetut muunnelmat tuodaan julkisuuteen.
"Päätyivätpä Sibeliuksen nuotit sitten Turun Sibelius-museoon tai meille, pääasia on, ettei niitä ryhdytä kauppaamaan ulkomaille. Ulkomaille myyminen ei missään tapauksessa ole kansallisten etujen mukaista, vaikka kyse on tietysti yksityisomaisuudesta."
"Kokoelman merkitys on sen täydellisyydessä, ja kansalliskirjastossa olemme tähän asti hallinneet täydellistä kokoelmaa. Kansalliset edut alkavat tässä tapauksessa olla sitä luokkaa, että yksityisen rahankin tulisi niitä kunnioittaa", Kaj Ekholm huomauttaa.
Museovirasto päättää
Mikäli esineillä tai aineistoilla on suuri kulttuurillinen merkitys, voi Museovirasto kieltää niiden maasta viemisen.
Säännöksissä todetaan, että maastavientilupaa edellyttäviin esineisiin kuuluvat esimerkiksi yli 50 vuotta vanhat sävellyskäsikirjoitukset.
Viranomaiset voivat myös määrätä väliaikaisen maastavientikiellon, jos aineistoa ollaan julkisesti myymässä tai luovuttamassa, ja on todennäköistä, ettei sille myönnettäisi maastavientilupaa.
Museoviraston hallinto-osastolla vientilupa-asioita käsittelevä ylitarkastaja Inari Paukkula suhtautuu Sibelius-nuottien maasta viemisen mahdollisuuteen yhtä kielteisesti kuin Kai Ekholm. Hänen mukaansa luvan myöntäminen ei tässä nimenomaisessa tapauksessa tunnu mahdolliselta.
"Jokainen anomus harkitaan toki tarkkaan erikseen", ylitarkastaja vakuuttaa.
Näin on tehty myös kansallisesti arvokkaan maalaustaiteen kyseessä ollen, mutta Jean Sibelius on vielä tässäkin seurassa harvinainen erikoistapaus.