Lappi ajaa kohti voittoa - Suninen vai­keuk­sis­sa

Toyotan Esapekka Lappi on ajamassa kohti uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa.

Toyotan Esapekka Lappi on ajamassa kohti uransa ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoa. Lappi johtaa 24 erikoiskokeen jälkeen Suomen rallia vajaan 40 sekunnin erolla ennen tallitoveriaan Juho Hännistä.

Lappi kertoi erikoiskokeen maalissa, että hänellä on jotain pieniä teknisiä ongelmia. Toisaalta eroa pieksämäkeläisen hyväksi on vielä rutkasti.

Kamppailu palkintopallisijoista on huimaa. Hänninen on toisena vain 0,9 sekunnin erolla ennen Fordin walesilaiskuskia Elfyn Evansia.

- Aika mielenkiintoista on. Ei ole pitkä pätkä viimeinen, mutta liukasta siellä oli ekalla kierroksella. On tämä aika hienoa, Hänninen kommentoi Ralliradiolle.

Teemu Suninen menetti asemiaan kamppailussa podium-sijoista Lempään toisella vedolla. Suninen teki virheen ja jäi Evansin taakse neljänneksi. Suninen on Evansin takana 15,7 sekuntia, joten ajamalla viimeisellä ek:lla ei enää palkintopallille nousta.

- Menin leveäksi ja spinnasin. Ei siitä sen enempää. Yritin kovaa, Suninen manasi.

Viidentenä kilpailussa ajaa Irlannin Craig Breen. Hyundain Thierry Neuville on kuudentena ennen Ott Tänakia ja Kris Meekeä.

Lempään erikoiskokeella pohja-ajan tykitti Toyotan Jari-Matti Latvala samalla ajalla Hännisen kanssa. Tuurilainen kuitenkin menetti mahdollisuutensa voittoon keskeytettyään lauantaina.

Sunnuntaina ajetaan enää kisan päättävä Oittilan erikoiskoe. Kyseessä on power stage -erikoiskoe, jossa viidelle nopeimmalle on jaossa ylimääräisiä MM-pisteitä.

Ilmoita asiavirheestä