Williamsin Valtteri Bottas on ajanut viidenneksi ja Ferrarin Kimi Räikkönen 13:nneksi formula 1:n Yhdysvaltain gp:ssä.
Kisan Texasin Austinissa voitti MM-sarjaa johtava britti Lewis Hamilton ennen toiseksi sijoittunutta Saksan Nico Rosbergia.
Mercedeksen Hamilton johtaa MM-sarjaa 24 pisteellä ennen toisena olevaa tallikaveriaan Rosbergia. Bottas on kuljettajien MM-pisteissä neljäntenä.
MM-sarjaa on jäljellä kaksi kilpailua. Kausi jatkuu ensi viikonloppuna Brasilian Sao Paulossa.
"Uskomaton auto"
Hamiltonille voitto oli jo viides perättäinen, kauden kymmenes ja uran 32:s. Hän nousi kaikkien aikojen voitokkaimmaksi brittikuskiksi Nigel Mansellin ohi.
- Olen ollut onnekas, uskomaton talli ja uskomaton auto. Olen hyvin innoissani, Hamilton hihkui palkintopallilla.
Suomalaisille Austinin kisa oli pettymys. Kolmosruudusta startannut Williamsin Valtteri Bottas sai tahmean lähdön ja tallitoveri Felipe Massa ampaisi saman tien ohi. Red Bullin Daniel Ricciardo puolestaan ohitti Bottaksen ensimmäisten stoppien yhteydessä. Ricciardo oli lopulta kolmas ohitettuaan Massan toisilla pysähdyksillä.
- Ei tämä ollut ihan sitä mitä lähdettiin hakemaan. Aika huono lähtö, kytkin luisti tosi paljon, Bottas kertoi.
Viitossijalla Bottas vahvisti nelossijaansa MM-sarjassa.
Ferrarin Kimi Räikkösellä oli erittäin vaikea kisa ja hän hiipui kahdeksannesta ruudusta 13:nneksi.
Rosberg oli ennakkosuosikki
Rosberg oli ylivoimaisen paalupaikkansa ansiosta Texasin kisan ennakkosuosikki. Hän piti kärkipaikkansa lähdössä, mutta Hamilton pysyi koko ajan iskuetäisyydellä.
Ensimmäisten stoppien jälkeen Hamilton ajoi Rosbergin pienen etumatkan nopeasti kiinni. Mercedesten jäsentenvälinen huipentui, kun Hamilton nousi DRS-siiven turvin Rosbergin rinnalle ja meni jarrutuksessa väkisin ohi.
- Minulta meni liian kauan löytää rytmini. Lewisin ohitettua minut löysin sen, mutta oli jo liian myöhäistä, Rosberg harmitteli.