Venäjän ulkoministeri Igor Ivanov on tyrmännyt Yhdysvaltain toiveet uuden Irak-päätöslauselman pikaisesta hyväksymisestä.
Ivanovin mielestä Yhdysvaltain ehdotus uudeksi Irak-päätöslauselmaksi vaatii vielä runsaasti työtä ja muutoksia, sillä se ei sisällä riittävästi toimenpiteitä YK:n nostamiseksi keskeiseen asemaan Irakissa.
Ivanov myös moitti Yhdysvaltoja turhan ruusuisen kuvan antamisesta Irakin tapahtumista.
"En voi kuin hämmästellä joidenkin Yhdysvaltain edustajien lausuntoja, joissa väitetään elämän Irakissa palautuvan normaaliksi ja olosuhteiden paranevan päivä päivältä. Emme saa kuitenkaan antaa johtaa itseämme harhaan - tilanne Irakissa ei kohene vaan heikkenee joka päivä", Ivanov sanoi.
YK:n turvallisuusneuvoston on määrä aloittaa tänään keskustelut Yhdysvaltain esittämästä uudesta Irak-päätöslauselmasta. Siinä Yhdysvallat esittää YK:lle laajempaa roolia jälleenrakennustyössä sekä pyytää muita maita mukaan rauhanturvaamiseen.