Valtakunnallinen Paras Uusi Kuljettaja -kilpailu järjestetään tänä vuonna Oulussa. Lauantaina käytävään loppukilpailuun on valittu viisi alkukarsinnoista selviytynyttä uutta kuljettajaa.
Paras Uusi Kuljettaja -kilpailun järjestävät Ajoneuvohallintokeskus AKE, Ajovarma Oy sekä autokoulut. Kilpailu järjestetään nyt viidennen kerran ja sen ylituomarina toimii Ensio Itkonen.
Karsintakilpailussa testattiin teoriaa ja loppukilpailussa ajetaan noin tunnin pituinen vakioreitti liikenteessä.
Kilpailussa mitataan taloudellista ajamista taloudellisuusmittarin avulla, ja neljä asiantuntevaa ja riippumatonta tuomaria arvioi turvallista ajamista.
Loppukilpailun voittaja saa palkintona 1000 euroa puhtaana käteen. Lisäksi kaikki loppukilpailuun osallistuneet saavat ilmaiseksi noin 200 euron arvoisen toisen vaiheen opetuksen autokoulussa.
Paras Uusi Kuljettaja -kilpailusta pyritään vakiinnuttamaan vuosittain eri puolilla maata toistuva tapahtuma. Uudella kuljettajalla tarkoitetaan kuljettajaa, joka on saanut vastikään ensimmäisen henkilöauton ajokorttinsa.