Naisten kaksinpelin hallitsevan mestarin Petra Kvitovan taival Wimbledonin tennisturnauksessa päättyi tänään. Loistavasti syöttänyt Serena Williams kaatoi tshekki Kvitovan puolivälierissä 6–3, 7–5.
Nelinkertainen Wimbledon-voittaja Williams latasi ottelussa peräti 23 ässää, mikä on Wimbledonin naisten kaksinpelin ennätys.
– Minun piti parantaa peliäni, koska pelasin puolustavaa mestaria vastaan. Ottelu oli vaikea, mutta minulla ei ollut mitään hävittävää, Williams sanoi.
Skotti Andy Murrayn marssi kohti uran ensimmäistä Wimbledonin tennisturnauksen finaalipaikkaa jatkuu. Murray kukisti neljännen kierroksen ottelussa kroatialaisen Marin Cilicin 7–5, 6–2, 6–3.
Sade keskeytti ottelun eilen toisessa erässä, ja myös tänään ottelussa oli kaksi sadetaukoa. Murray ei kuitenkaan antanut katkonaisuuden häiritä peliään.
Murray kohtaa puolivälierissä seitsemänneksi sijoitetun espanjalaisen David Ferrerin, joka kaatoi argentiinalaisen Juan Martin del Potron vakuuttavasti 6–3, 6–2, 6–3.
Puolivälieräpaikan nappasivat tänään myös saksalaispelaajat Philipp Kohlschreiber ja Florian Mayer.