Hongalle jalkapalloliigassa tarjolla ollut kolmas perättäinen voitto tyssäsi pistejaoksi, kun IFK Mariehamn kiri 2–2-tasapeliin. Vieraiden tasoitus syntyi lisäajan kahdeksannella minuutilla tuurilla, sillä Petteri Forsellin vapaapotku ohjautui Hongan puolustajan Sampo Koskisen päästä omaan maaliin.
Kotijoukkuetta tulos kismitti, pistesaalistus sarjakakkoselta olisi kohentanut espoolaisjoukkueen asemaa kaksi pykälää kuudenneksi.
– Tekisi mieli kiroilla sata kertaa peräkkäin, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo harmitteli.
Kamppailun ratkaisijaksi ennen dramaattista loppuvaihetta oli nousemassa isäntien hyökkääjä Tim Väyrynen, joka viimeisteli toisella puoliajalla neljässä minuutissa kaksi maalia. Tasoituksen 1–1:een Väyrynen tuikkasi etutolpan tuntumasta Patrick Aaltosen esityöstä. Isännille 2–1-johdon Väyrynen sijoitti ohi maalivahti Simon Nurmen keskisektorilta komean soolon päätteeksi.
– Oli mahdollisuus tehdä kolmas maali ja ratkaista. Kun ei tehdä, niin mahdollisuudet kasvaa, että vastustaja tekee tuurimaalin, ja tänään oli se kerta, Hongan Lehkosuo puntaroi.