Karppaus on nopea tie painonpudotukseen. Tuore tutkimus paljastaa kuitenkin, että pitkäaikainen karppaus voi olla haitallista sydämelle.
Ravintoympyrää ei pidä hylätä.
Rantapäiviä on tälle kesälle osunut toistaiseksi vasta vähän, mutta silti moni on valmistautunut huolella rantakauteen. Naistenlehdet ja terveyssivustot aloittivat valmentamisen jo hyvissä ajoin. Tarjolla on ollut myös viime hetken niksejä.
Viimeistään rannalla paljastuu karu totuus, kuka on onnistunut ja kuka ei laihdutustavoitteessaan. Suomalaiset ovat viime vuosina olleet tukevoitumaan päin.
Laihduttaminen on periaatteessa helppoa, kun vain syö vähemmän kuin kuluttaa. Siihen helppous sitten loppuukin. Ei siis ihme, että laihduttamiseen etsitään koko ajan oikotietä.
Pitkäaikainen elämäntapojen muutos ei tuo nopeita pikavoittoja tai vaatekoon pienenemistä. Ihmedieettien sen sijaan väitetään toimivan, vaikka monella lopputuloksena on jojolaihdutus.
Viime vuosien suurin villitys Suomessa on ollut karppaus. Hiilihydraatit pois ja tilalle paljon lihaa, voita ja kasviksia, mutta ei perunaa, leipää eikä pastaa.
Viime talvena raportoitiin leipomoiden joutuneen taloudellisiin vaikeuksiin, kun leipä menee aiempaa huonommin kaupaksi. Tilalle on kehitetty siemeniin ja kananmuniin pohjaavia uusia karppausleipiä.
Karppauskeskustelun myötä perinteinen ruokaympyrä on pantu kyseenalaiseksi. Ravintoasiantuntijoiden kesken on saatu aikaan poikkeuksellisen lihava riita.
Karppauksen nopeiden tulosten rinnalla yksipuolisen ruokavalion aiheuttamat mahdolliset terveyshaitat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
British Medical Journalissa julkaistu pitkäaikaisen karppauksen vaaroista kertova tutkimus onkin terveellistä luettavaa.
Tutkimuksen mukaan vähän hiilihydraatteja ja paljon proteiineja sisältävä ruokavalio lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tutkimukselle on vankka tieteellinen pohja, sillä siinä seurattiin lähes 44 000 ruotsalaisnaista 15 vuoden ajan. Erityisen huolissaan on syytä olla nuorista naisista, jotka karppaavat vuosikausia pysyäkseen hoikkina.
Huhtikuussa uutisointiin puolestaan väitöksestä, joka osoitti, että vähemmän hiilihydraatteja ravinnosta saavat ovat alttiimpia sairastumaan kakkostyypin diabetekseen. Aineistona oli 26 000 keski-ikäistä miestä.
Karppauksella pyritään painonpudotukseen. Se toki onnistuu, mutta on jo eri asia, onko tuloksena parempi terveys. Erityisesti olisi huolehdittava siitä, että lapset saavat mahdollisimman monipuolista ruokaa, söivätpä vanhemmat vaikka mitä.
Vähähiilihydraattinen painoa pudottava ruokavalio voi olla terveellinen vaihtoehto, jos proteiini saadaan kasviksista. Asia ei kuitenkaan mene yksiselitteisesti niin, vaan ihmisillä on tapana poimia dieeteistä itselleen sopivat palat.
Tasapainoinen elämä kumpuaa hyvästä itsetunnosta, niin myös itsensä hyväksyminen. Pyöreys ei välttämättä kerro terveydentilasta mitään.
Parasta onkin, kun kantaa kilonsa tyylikkäästi, oli niitä vähän, sopivasti tai hieman yli oman tarpeen.