Säh­kö­au­to­jen la­taus­pis­tei­tä ra­ken­ne­taan, vaikka käy­tös­tä ei ole takeita

Julkisia latauspisteitä on ripoteltu hieman minne sattuu. Esimerkiksi Oulun ja Vaasan väliltä ei löydy lainkaan julkisia latauspisteitä.

-

Uusia sähköautojen latauspisteitä rakennetaan Suomessa jatkuvasti. Kohta voi käydä kuitenkin niin että latauspisteitä on enemmän kuin sähköautoja. Tällainen tilanne on mahdollinen esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa, jossa varmuudella kaupungin kolmea sähköautojen latauspistettä käyttää yksi kaupungin omistama sähköauto.

Niiden lisäksi reilun 14 000 asukkaan kaupungista löytyy kaksi sähkömopoille ja mopoautoille tarkoitettua latauspistettä. Pikkukaupungissa ei ole kuitenkaan luovuttu latauspisteistä, jotka ovat perua kaupungin ja Fortumin vuonna 2010 solmimasta sähköautoihin liittyvästä innovaatioyhteistyösopimuksesta.

– Aika satunnaista latauspisteiden käyttö on ollut. Ei ole tiedossa, miten laajasti niitä käytetään, mutta ei niiden käyttö hirveän yleistä ole, toteaa Kurikan kaupungin kehittämispäällikkö Hannu Alanen.

Pääkaupunkiseudun Sähköinen Liikenne -hanketta koordinoiva Elias Pöyry ei pidä tällaista tilannetta lainkaan huonona. Hänen mielestään on hyvä, että latauspisteitä rakennetaan, vaikka vielä saadaan odottaa kovinta sähköautobuumia. EU:n tavoitteena on, että Suomessa olisi jopa 4000 sähköajoneuvon latauspisteverkosto vuoteen 2020 mennessä.

– Sehän on hyvä asia. että latauspisteitä on paljon, sillä ei saisi tulla pullonkauloja. Latauspisteiden rakentaminen on hitaampaa kuin autojen hankinta. Siksi on hyvä olla etunojassa, Pöyry toteaa.

Työ on kuitenkin pahasti kesken. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tavoitteena on 700 julkisen latauspisteen verkosto. Tällä hetkellä yhteistyössä Helsingin Energian, Vantaan Energian ja Fortumin kanssa alueelle on rakennettu vasta hieman yli sata latauspistettä.

Koko Suomen mittakaavassakin julkisia latauspisteitä on ripoteltu hieman minne sattuu. Esimerkiksi Oulun ja Vaasan väliltä ei löydy lainkaan julkisia latauspisteitä sähköautoja käsittelevän Sähköinen Liikenne -hankkeen mukaan.

Kurikasta onkin vasta pisimmillään käyty Seinäjoella ja Vaasassa. Sitä kauemmaksi ei ole sähköautolla uskallettu vielä lähteä.

Ilmoita asiavirheestä