Sanomalehti Kaleva uudistaa eduskuntakolumninsa. Lehti siirtyy käyttämään toistaiseksi pysyvää, kuuden pohjoissuomalaisen kansanedustajan kirjoittajarinkiä. Kaleva haluaa tarjota lukijoilleen heidän avullaan suoran yhteyden eduskuntaan joka lauantai lomia lukuun ottamatta.
Ensimmäisen uuden eduskuntakolumnin kirjoittaa tänään rovaniemeläinen kansanedustaja Jari Vilén (kok.), entinen ministeri. Viikon kuluttua lauantaina kolumnoi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki (kesk.), jonka kotipaikka sijaitsee Kuhmossa.
Seuraavaksi ovea politiikan sisäpiireihin raottaa oululainen eduskuntakonkari Liisa Jaakonsaari (sd.), joka toimi ministerinä Paavo Lipposen ykköshallituksessa. Sen jälkeen on vuorossa toinen oululainen, vihreiden pitkäaikainen kansanedustaja Erkki Pulliainen (vihr.).
Hänen jälkeensä kirjoittaa maaliskuussa eduskuntaan valittu yhteiskuntatieteiden maisteri ja yrittäjä Markus Mustajärvi (vas.). Hänen kotipaikkansa on Kemijärvi. Kierroksen päättää oululainen toimittaja Lyly Rajala (kd.), jonka ura lainsäätäjänä alkoi Mustajärven tavoin kevättalvella.
Kuusikko kirjoittaa kolumninsa lauantain Kalevaan. Kansanedustajilla on näin hyvä mahdollisuus kommentoida ja valottaa heti tuoreeltaan viikon tapahtumia Arkadianmäellä tai suunnata katse seuraavaan viikkoon.
Kuuden vakiokirjoittajan kolumnijärjestelmä on käytössä Kalevassa eduskunnan kesälomiin asti. Päätös jatkosta tehdään ensi kesän aikana.