Lentävä matto. Jussi Rasinkankaan sävellyksiä Petri Juutilaisen sovittamina ja johtamina. Oulun kaupunginorkesteri ja Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokkalaisia Oulun Madetojan salissa 4.-6.9.
Turbaanipäinen kapellimestari-sovittaja Petri Juutilainen, alias Henki, kertoi nimekseen Osab bin Haydn. Suuren säveltäjän suvun arabialaista haaraa silmin nähden.
Hengen lennossa tämä konsertti muistuttikin vanhaa kunnon taikalamppua, josta musiikinopettajat olivat osanneet hieroa esiin paljon hyvää ja lämmintä.
Lentävällä matolla kuljettiin Pohjois-Euroopasta Amerikkojen kautta Etelänapamantereelle Jussi Rasinkankaan tutusti iskevin viihdesävelin.
Esityksiin osallistui peräti 128 koululaista 3.-6. luokilta. Käsikirjoituksen musiikkimatkalle oli tehnyt kempeleläinen Juhani Konola. Hän oli myös toinen sanoittajista Matti Laasosen kanssa.
Taitavasti kirjoitetut värikkäät orkesteriosuudet nostattivat monissa kohdin hymyn suupieliin. Täysillä ja keskittyneesti asialleen omistautuneet koululaiset valloittivat puhtaalla tekemisen meiningillä.
Mieleen palasi Meri-Oulun Kakaravaara-lastenmusikaali vuodelta 2001. Sen laulut niin ikään olivat Jussi Rasinkankaan tekemiä, osin samojakin kuin nyt.
Sinänsä tällainen formaatti, jossa otetaan nippu kivoja lauluja ja kasataan niiden ympärille löyhästi toisiinsa liittyviä tarinoita, ei ole taiteellisessa mielessä järisyttävän omaperäinen.
Koululaisille se on kaikesta huolimatta erittäin käyttökelpoinen: lyhyitä repliikkejä, vähän rekvisiittaa, paljon mukavaa laulamista. Voi vähän hytkytelläkin, jos sattuu siltä tuntumaan.
Viime vuosikymmenellä alettiin taas muistaa, mikä arvo on lasten silmien innostuneella pilkkeellä tutkintovaatimusten ja opetussuunnitelmien paineissa.
Tällä kertaa laulettiin 2-, 3- ja 4-äänisesti, mutta eipä lainkaan haitannut, että Madetojan salin perälle välittyi pääasiallisesti vain yks' ponteva vokaalinen tahtotila.
Siinäpä olennaisen kertausta kaikille musiikintekijöille: koko osaaminen rohkeasti peliin, ja yleisökin palkitsee.