Poh­joi­sen kes­kus­ta­väen tuntema Minna Siira siirtyi pää­mi­nis­te­rin kans­liaan

Keskustan puoluetoimistossa työskennellyt Minna Siira on aloittanut elokuun alussa hallinnollisena avustajana valtioneuvoston kansliassa.

Kempeleläinen Minna Siira aloitti tiistaina työt valtioneuvoston kansliassa.
Kempeleläinen Minna Siira aloitti tiistaina työt valtioneuvoston kansliassa.
Kuva: Jukka Leinonen

Keskustan puoluetoimistossa työskennellyt Minna Siira on aloittanut elokuun alussa hallinnollisena avustajana valtioneuvoston kansliassa.

– Olen innoissani. Tämä on mielenkiintoinen haaste ja tartuin tehtävään, kun siihen tuli mahdollisuus, Siira kertoo.

Tehtäväkuva tarkentuu vielä, mutta hallinnollisena avustajana hän avustaa kansliassa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) esikuntaa.

Siira seuraa tehtävässä kesäkuun lopussa eläkkeelle jäänyttä Ritva Larilahtea.

Siira kertoo olevansa iloinen siitä, että pääsee aitiopaikalta valtioneuvoston kansliassa seuraamaan, miten asiat siellä päässä pyörivät.

Kempeleläinen Siira on työskennellyt keskustan puoluetoimistossa hallintosihteerinä alkuvuodesta 2016 lähtien, jonne hän siirtyi Pohjois-Pohjanmaan keskustan toiminnanjohtajan paikalta Oulusta. 

Valtioneuvoston kanslian hallinnollisen avustajan tehtävä on määräaikainen ja päättyy näillä näkymin vaalikauden lopussa.

- Olen virkavapaalla toiminnanjohtajan tehtävistä, hän kertoo.

Siira tuntee pääministeri Juha Sipilän pitkältä ajalta. Sipilän kansanedustajaehdokkuudesta  päätettiin aikoinaan Siiran keittiönpöydän ääressä Kempeleessä.

Myös Siiran tytär, Anni-Maija Siira, kuuluu Sipilän läheisiin avustajiin. Hän on pääministerin eduskunta-avustaja.

Ilmoita asiavirheestä