Tänä vuonna vietetään Ahtisaari-päivää kolmatta kertaa. Viralliset juhlapäivät ovat 11.-13. marraskuuta ja päätapahtumapaikkana on Turku.
Ahtisaari-päivä eli Sovinnon päivä sai alkunsa Oulusta kolme vuotta sitten. Tänä vuonna Sovinnon päivän juhliminen alkoi Oulussa jo 3. marraskuuta Laanilan koululla.
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut ja Oulun yliopiston Martti Ahtisaari Instituutti ovat yhdessä valmistelleet Sovinnon päivän viettoa Oulussa.
Viime vuosina Oulun kouluja on kannustettu tekemään vuosittaisesta sovittelijaoppilaan ja -opiskelijan valitsemisesta perinne. Lähes 20 koulua ilmoittautuikin sovittelijakouluiksi, jotka saivat Martti Ahtisaari Instituutin lahjoittaman Sovinnon kyyhky -patsaan kiertopalkinnoksi.
Tänä vuonna sovittelijaoppilaita ja -opiskelijoita valitaan jälleen Oulussa. Lisäksi kaksi patasta jaetaan ulkomailla Oulun ystävyyskaupungissa Norjan Altassa sekä Martti Ahtisaari -koulussa Namibian Windhoekissa.
Ahtisaari-päivän päätapahtumapaikka on tänä vuonna Turku
Tänä vuonna vietetään Ahtisaari-päivää kolmatta kertaa.
Mainos
Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä
Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi