Kesä Kalle Pää­ta­lo­na

Taivalkosken näyttämöyhdistyksen ja Jokijärven kyläseuran yhteinen pari vuotta kestänyt EU-rahoitteinen projekti on loppusuoralla. Sunnuntaina viimeisen esityksen saaneelle näytelmälle Kotiselkonen rakentaa saatiin hankkeen myötä ammattiohjaaja Pentti Pesä Kuopiosta, joka kirjoitti myös käsikirjoituksen Päätalon kirjojen pohjalta.

Taivalkosken näyttämöyhdistyksen ja Jokijärven kyläseuran yhteinen pari vuotta kestänyt EU-rahoitteinen projekti on loppusuoralla. Sunnuntaina viimeisen esityksen saaneelle näytelmälle Kotiselkonen rakentaa saatiin hankkeen myötä ammattiohjaaja Pentti Pesä Kuopiosta, joka kirjoitti myös käsikirjoituksen Päätalon kirjojen pohjalta.

Pääosaan palkattiin ammattinäyttelijä tamperelainen Jukka Puronlahti. Myös kesäteatterin markkinointi mahdollistui. Jokijärvelle saatiin ajanmukainen katettu teatteri ja sen yhteyteen kahvila-huoltorakennus, joka valmistuu syksyn myötä.

Talkoolaisten osuus on ollut mittava, esimerkiksi hankerahoilla teatteriin saatiin ainoastaan rakennustarvikkeet.

Näyttelijä Jukka Puronlahti on esittänyt pääosaa kesänäytelmässä. Hänen mielestään kesä on vastannut ennakko-odotuksia täysin.

"Olen tehnyt töitä harrastajanäyttelijöiden kanssa aikaisemminkin eikä ongelmia ollut täälläkään. Teatteri on teatteria eikä sen kuulukaan mennä aina ihan suunnitellun mukaisesti. Ammatin kiinnostavuus onkin sen yllätyksellisyys, ei ole kahta samanlaista esitystä", Puronlahti naureskelee.

Hän kertoo saaneensa positiivista palautetta Kallen roolista. "Jos se poikkeaa totutusta niin kuka tietää minkälainen Kalle on todella ollut kotioloissaan. Teatterillakin on omat sääntönsä ja yksi on käsikirjoitus."



Näyttämönväki tyytyväistä.


Paljon työtä ja voimia kysyneen kesän luotsannut Taivalkoskennäyttämöyhdistyksen puheenjohtaja Elsa Ruokangas kertoo, että homma onnistui hyvin, sillä ei kesäteattereiden katsojaluvuilla näillä selkosilla pääse kehumaan, mutta tämä kesä oli siitä erikoinen, että Pölkkyteatterissa istui edellisvuosiin nähden paljon muualta matkanneita.

"Viime kesään verrattuna katsojia oli ainakin kaksi kertaa enemmän, useampi tuhat." Enempää Ruokangas ei halua menestystä paljastaa.. Markkinointiin panostettiin ja se toi tulosta. TV-mainonta sai Etelä-Suomen Päätalon ihailijat liikkeelle bussilasteittain. "Lisäksi käytimme huokeampaa lehti- ja radiomainontaa sekä omia kotisivuja netissä."

Mitä tehdään tämän jälkeen ei näyttämäyhdistys ole lyönyt vielä lukkoon. "Vuosittain meillä on pari ensi-iltaa, kesäisin on ollut useimmiten Päätaloon liittyvä näytelmä. Sillä on oma kannattajakuntansa, mutta muitakin matkailijoita Taivalkoskella toki käy. Se on asia, joka vaatii tarkkaa pohdintaa."

Ilmoita asiavirheestä