Oikeusministeriö on pitkän haukottelun jälkeen herännyt todellisuuteen ja asettanut työryhmän pohtimaan perintökaaren uudistamistarpeita. Perhesuhteiden monimuotoisuus ei vielä näy perintökaaressa, vaikka yhteiskunta monilla muilla alueilla on sopeutunut siihen, että kaikki ei ole niin kuin ennen.
Esimerkiksi verottaja on jo vuosia osannut tulkita avoparin perheeksi. Myös päivähoitomaksujen laatijat ovat oivaltaneet, että yhteinen osoite ja perhe-elämän vietto merkitsevät yhteisiä tuloja, joiden perusteella päivähoitomaksu määritellään. Perintökaari lähtee kuitenkin edelleen siitä, että kaksi naimatonta henkilöä solmii avioliiton, joka päättyy, kun jompikumpi kuolee. Tässä suhteessa laki on pahasti ajastaan jäljessä.
Perintökaaren hyväksymä ideaali on nyky-yhteiskunnassa vain yksi yhteiselämän muoto muiden käytäntöjen joukossa. Vaikka suuret häät tuntuvat olevan muodissa, jättää entistä useampi pari kirkonmenot ja maistraatin väliin, vaikka yhteiselo kestäisi vuosia ja suhteesta syntyisi pääministeri Matti Vanhasen kovasti kaipaamia lapsia. Avioliitot päättyvät usein myös eroon, joten ei ole selvää, että avioliitto olisi kestävämpi perhetyyppi kuin avoliitto, eikä siinä auta moralisointi.
Perhekirjon mosaiikkisuutta lisää se, että avio- ja avopareilla on yhteisten lasten lisäksi lapsia eli perillisiä eroon päättyneistä suhteistaan. Kaikki eivät tyydy yhteen tai kahteen kierrokseen, vaan ovat perhe- ja lapsentekomielessä liikkeellä kolmannellakin kierroksella. Uusperheistä noin puolet pohjaa avoliittoon.
Uusperheellisten pulmien ohella oikeusministeriön työryhmän on määrä tutkia myös aviolesken asemaa. Tällä haavaa leski sijoittuu perimysjärjestyksessä vasta vainajan lasten jälkeen. Tilanne ei kaikissa olosuhteissa ole kohtuullinen. Tasingolla voidaan köyhemmän puolison asemaa turvaa parantaa, mutta avioehdolla vastaavasti rajoittaa.
Avioleskeen verrattuna avolesken asema on surkea, varsinkin jos suhteesta ei ole yhteisiä, mieluiten alaikäisiä, lapsia. Kumppanin kuoltua toinen osapuoli voi joutua taloudelliseen ahdinkoon, vaikka omaisuus olisi vuosien varrella hankittu ja rahoitettu yhdessä, sillä oikeusjärjestelmä ei tunne avoleskeä.
Avoliiton päättyessä eroon tai kuolemaan ratkaisevaa omaisuudenjaossa onkin, kenen nimiin omaisuus on hankittu tai ovatko avopuolisot hoksanneet laatia testamentin toistensa hyväksi.
Perintökaaren ajantasaistaminen nykyelämän tarpeita vastaavaksi on enemmän kuin paikallaan. Avo- ja avioliitto, haluttiin tai ei, on käytännössä nykyään sama asia. Lainsäätäjän soisi tunnustavan tosiasian myös perintökaaressa. Perheet avo- ja avioliitossa tekevät samoja asioista, hankkivat yhteisiä lapsia ja omaisuutta eli elävät suomalaista arkea.
Lainsäädännön pitää sopeutua tilanteeseen. On lähinnä tekninen muotoseikka, minkälaisten ehtojen on täytyttävä, että avoliitto vastaa juridisesti avioliittoa. Makukysymys on, olisiko esimerkiksi 5-10 vuotta jatkunut avoliitto ja yhteiset lapset verrattavissa perintökaaressa samanikäiseen avioliittoon.
Oikeusministeriön työryhmän on määrä laatia perusteltu ehdotus uudistustarpeesta ensi kesään mennessä. Leskien ja uusperheiden lisäksi tarkasteluun otetaan lakiosasäännösten ankaruuden tarpeen lieventäminen, mikä koskettaa erityisesti sukupolvenvaihdosta harkitsevia yrittäjiä. Aivan helppoa työ ei tule olemaan, sen verran herkästä asiakokonaisuudesta on kysymys. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku.