Saksalaisen Baden-Württembergin osavaltion maapäiväpresidentti Peter Straub vierailee Pohjois-Pohjanmaalla. Viikonlopun aikana Straub on keskustellut alueen viranomaisten ja vaikuttajien kanssa yhteistyön tiivistämisestä Pohjois-Pohjanmaan ja Baden-Württembergin osavaltioiden välillä.
Lauantaina Straub tutustui Pudasjärven kuntaan. Syötteellä järjestetyssä tilaisuudessa olivat esillä Saksassa paljon huomiota osakseen saaneet Suomen metsäasiat. Ohjelmassa oli myös käynti Yli-Iin Kierikissä. Sunnuntaina Straub ja Oulun läänin maaherra Eino Siuruainen vierailivat Haukiputaalla, jossa keskusteltiin alueiden yhteistyökuvioista.
Siuruaisen mukaan yhteistyö on monilla osa-alueilla vireää, mutta tekemistä riittää etenkin elinkeinoelämän saralla.
Straub pyrkii tekemään kaikkensa edistääkseen Euroopan alueiden välistä yhteistyötä. Hän haluaa koota paperille yhteistyölle keskeiset asiat, joiden avulla voidaan hakea tukea EU:n rahastoista. Kanssakäyminen ei ole ilmaista, eikä kaikilla halukkailla riitä varoja rakentaa paljon yhteydenpitoa ja matkustelua edellyttäviä ohjelmia.
"Jatkuvasti löytyy uusia aloja, joilla riittää mielenkiintoa toimia yhdessä saksalaisosapuolten kanssa. Nämä kuviot rakentuvat hiljalleen", Siuruainen korostaa.
Erityisen hyvin Oulun seudun ja Baden-Württembergin yhteistyö on edistynyt oppilaitosten kuten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Opiskelijavaihto on ollut vilkasta tänäkin kesänä. Maailman parhaiden joukkoon noteerattu Suomen koulutusjärjestelmä on kiinnostanut kovasti Saksassa.
Straub on ollut vierailunsa aikana hämmästynyt siitä, että jokaisessa alueen tutustumiskohteessa on löytynyt saksaa puhuvia työntekijöitä. Esimerkistä käy vierailu Kierikkikeskuksessa. Straub havaitsi sujuvasti saksan hallinneen oppaan Timo Ranzin puheessa viitteitä oman kotiseutunsa murteesta. Kävi ilmi, että Ranz on syntyisin vain 30 kilometrin päästä Straubin kodista.
Ranzin perhe, jonka äiti on suomalainen ja isä saksalainen, muutti Suomeen Timo Ranzin ollessa 5-vuotias. Straub saikin oivan tietopaketin Kierikin kivikautisesta historiasta oman kotiseutunsa murteella. Straubin vierailu Oulun seudulla jatkuu tiistaihin.