Epä­on­nis­tu­nut etu­ren­gas­ko­kei­lu kävi Kal­liol­le kal­liik­si

Lähtöpaikka kolmannessa rivissä ja yhdeksännessä ruudussa ei ollut sitä, mitä Mika Kallio tavoitteli ratamoottoripyörien Moto2-luokan MM-kauden...

Lähtöpaikka kolmannessa rivissä ja yhdeksännessä ruudussa ei ollut sitä, mitä Mika Kallio tavoitteli ratamoottoripyörien Moto2-luokan MM-kauden päätösstarttiin.

- Jostain syystä en pystynyt aika-ajossa edes aamun harjoituksen kierrosaikaan. Aamulla oli kyllä vielä aika tyyntä, mutta iltapäivällä olosuhteet olivat jo reilusti tuulisemmat. Se aiheutti, etten saanut pyörääni kääntymään tarpeeksi hyvin, Kallio kertaili nettisivuillaan.

Paalupaikalta Valencian kilpailuun lähtee luokan mestaruuden jo varmistanut Esteve Rabat. Kallio hävisi espanjalaiselle tallitoverilleen 0,47 sekuntia.

- On siinä osittain omaa mokaakin. Kokeilin aika-ajon viimeisellä vedolla erilaista eturengasta, eikä se sitten toiminutkaan niin hyvin kuin olisi voinut, Kallio tunnusti.

Lauantaina 32 vuotta täyttänyt Kallio kiihdyttää Valencian gp-kisaan MM-sarjan kakkosena. Kolmantena sarjassa on espanjalainen Maverick Vinales, joka oli aika-ajossa kahdeksas 0,017 sekuntia Kalliota edellä. Kaksikon ero MM-sarjassa on 15 pistettä.

- Nyt kun lähtöpaikka on kolmosrivissä, taktiikkana on hyökätä heti ensimmäisillä kierroksilla. Alkua ei voi ottaa rauhallisesti, kuten ehkä eturivistä lähtiessä, koska muuten muut tulevat ohi ja kärki menee menojaan, Kallio laskelmoi.

Säilyttääkseen MM-sarjan toisen sijan Kallion on oltava kilpailussa vähintään viides, jos Vinales voittaa.

Ajo: Meillä on hyvä kisavauhti

Niklas Ajo starttaa Valenciassa Moto3-luokassa seitsemännestä lähtöruudusta. Paalupaikalta kilpailuun lähtee italialainen Niccolo Antonelli KTM:llä.

- Se on hieno juttu aina, kun lähtöpaikka on kymmenen parhaan joukossa. Arvelin, että aika olisi voinut olla hieman parempi, mutta kisavauhti meillä on hyvä, Ajo tuumi.

Luokan toisen ja kolmannen sijan aika-ajossa miehittivät MM-sarjassa toisena oleva Aki Ajon tallin Jack Miller ja sarjaa johtava Alex Marquez. KTM:llä kisaava Miller jäi kärjestä 0,068 sekuntia, kun Hondalla kisaavan Marquezin ero kärkeen oli 0,3 sekuntia. Marquez johtaa MM-sarjaa 11 pisteellä ennen Milleriä.

MotoGP:n paalun vei Valentino Rossi.

Ilmoita asiavirheestä