Ste­fa­ni­di sinetöi sei­väs­mes­ta­ruu­den kauden kär­ki­tu­lok­sel­la

Ekaterini Stefanidi kruunasi ensimmäisen seiväshypyn maailmanmestaruutensa Lontoossa tyylillä.

Ekaterini Stefanidi kruunasi ensimmäisen seiväshypyn maailmanmestaruutensa Lontoossa tyylillä. Vakuuttavasti hypännyt kreikkalainen taivutti mestaruuden jo ratkettua kauden kärkituloksen 491.

Stefanidi, 27, on kulkenut tällä kaudella voitosta voittoon, eikä kauden tärkein kisa tuonut muutosta tahtiin. Jo karsinnassa hän selviytyi yhdellä hypyllä, ja MM-finaalissa mestaruus ratkesi kreikkalaisen kolmannessa korkeudessa. Hän ylitti 482 ensimmäisellään, eikä Yhdysvaltain Sandi Morris ei pystynyt vastaamaan.

Stefanidi yritti myös 502:sta, mutta se jäi vielä odottamaan tulevia aikoja.

Viime kesänä Stefanidi hyppäsi olympiavoittoon ja EM-kultaan, joten Lontoo täydensi hänen mestaruussarjansa.

Morris vei hopean 475:llä. Venezuelan Robeilys Peinado taivutti maansa ennätyksen 465, mikä riitti pronssimitaliin. Penaido jakoi mitalin Kuuban Yarisley Silvan kanssa.

Ruotsalaishyppääjä Angelica Bengtsson valitteli väsyneensä kilpailun kuluessa. Hän ylitti 455 ja päätyi kymmenenneksi.

- Pitää harjoitella enemmän. En ole riittävän hyvässä kunnossa, viime MM-kisoissa neljänneksi yltänyt ruotsalainen totesi uutistoimisto TT:n mukaan.

Ilmoita asiavirheestä