Teleoperaattorit DNA, Elisa ja Telia tiedottivat kaikki elokuun alussa, että puhelinkauppa on käynyt kesällä vilkkaana. Yksi syy menekkiin on operaattoreiden mukaan nimenomaan koulujen alkaminen.
DNA:n heinäkuussa teettämän kyselytutkimuksen perusteella jo kolmella neljästä ekaluokkalaisesta on puhelin. Tutkimukseen vastasi noin tuhat aikuista, joilla oli 6–16-vuotiaita lapsia huollettavanaan.
– Tutkimuksen mukaan lasten ensimmäisistä puhelimista lähes puolet ostetaan uutena, osastopäällikkö Niina Hagman DNA:lta kertoo.
Hagmanin mukaan useana vuotena tehdystä tutkimuksesta nähdään, että koululaisille ostetaan uusia puhelimia paljon juuri heinä–elokuun taitteessa.
– Syksy on monille uuden alkua, jolloin päivitetään kaikenlaisia varusteita. Lisäksi eri toimijat kohdistavat myyntikampanjoitaan tähän ajankohtaan, Hagman sanoo.
Kalevan tavoittamista myymälöistä vahvistetaan, että puhelinten myynnissä tapahtuu piikki ennen koulujen alkamista.
– Tämä on joulun jälkeen toiseksi kovin sesonki puhelinmyynnissä. Kasvanut kysyntä alkaa näkyä jo heinäkuun alussa, osastopäällikkö Oskari Nylander Oulun Gigantti Megastoresta kertoo.
Sama asia on havaittu myös kauppakeskus Valkean Telia-myymälässä.
– Ihan kaikenikäisille lapsille ostetaan meiltä sekä kalliita että halvempia puhelimia, myyjä Juho Heikkilä kertoo.