So­ti­lai­den yli­ajos­ta epäilty kiinni ta­kaa-ajon jälkeen Rans­kas­sa

Ranskan poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään ajaneen tahallaan sotilaiden päälle aamulla Pariisin liepeillä.

Ranskan poliisi on ottanut kiinni miehen, jonka epäillään ajaneen tahallaan sotilaiden päälle aamulla Pariisin liepeillä. Kuusi sotilasta loukkaantui, mutta kellään ei ole hengenvaaraa.

Poliisi ajoi takaa hieman alle nelikymppistä epäiltyä moottoritiellä Pariisin pohjoispuolella. Epäiltyä myös ammuttiin kiinnioton yhteydessä, kertoivat nimettömät poliisilähteet. Hänen vammojensa vakavuudesta ei ollut heti tietoa.

Yliajo tapahtui aamulla noin kello 8 Pariisin liepeillä Levallois-Perret'ssa. Sotilaat kuuluivat tammikuussa 2015 perustettuun Sentinelle-ryhmään, jonka jäsenet partioivat muun muassa turistikohteissa sekä kirkkojen ja pyhäkköjen lähellä. Ryhmään kuuluu 7 000 sotilasta.

Vuoden 2015 jälkeen sotilaita vastaan on hyökätty kuusi kertaa.

Ranskan sisäministeri Gerard Collomb kuvasi tekoa tahalliseksi ja sanoi, että sen takana oli "yksittäinen henkilö". Puolustusministeri Florence Parly on tuominnut teon kutsuen sitä "raukkamaiseksi". Hänen mukaansa se ei vaikuta ranskalaisten turvallisuutta valvovien sotilaiden toimintaan.

Ranskassa on ollut voimassa poikkeustila marraskuussa 2015 tapahtuneista Pariisin terrori-iskuista saakka. Presidentti Emmanuel Macron lupasi heinäkuussa, että se kumotaan syksyllä.

Ilmoita asiavirheestä