Sisäministeriön mukaan piraattituotteet ovat uhka suomalaisille design-tuotteille. Ministeriön tiedotteessa todetaan, että suomalaisyritykset eivät suojaa riittävän hyvin muotoilua. Tuoteväärennösrikollisuus on lisääntynyt voimakkaasti Kiinassa ja muualla Aasiassa.
Piraattituotteiden tekeminen ja jakelu ovat rajat ylittävää ja organisoitunutta rikollisuutta. Yleensä se vaatii myös monen ihmisen yhteistyön. Tuoteväärennökset ovat kasvava uhka, sillä sieltä on odotettavissa suuria tuottoja ja rangaistukset koetaan vähäisiksi.
Tuoteväärennökset ovat asianomistajarikoksia, mikä vaikuttaa tapausten tutkintamahdollisuuksiin.
Sisäministeriön mukaan Suomi on myös piraattituotteiden kauttakulkumaa, sillä Suomen lähialueella on väärennetyille tuotteille on isot markkinat. Tuoteväärennöksiä välitetään esimerkiksi Venäjälle, Ukrainaan ja Valko-Venäjälle. Väärennettyjen tuotteiden maahantuonnin valvonta on kuitenkin vaikeaa.